Suomen metsissä ei kuollakaan sukupuuttoon

0
Liito-orava ( Kuva: Heikki Rantatupa)

Liito-orava ( Kuva: Heikki Rantatupa)
”Uhanalainen” on määritelmä, joka tulee helposti yhdistettyä tiikereihin tai pandoihin. Uhanalaistuminen on arkipäivää myös Suomessa, sillä useiden lajien määrä on laskenut sukupuuton partaalle. Nyt useiden lajien uhanalaistuminen on kuitenkin saatu pysähtymään metsissä.

Suomen luonnossa elää noin 47 000 erilaista lajia, joista kaiken kaikkiaan 2247 on määritelty uhanalaisiksi. Syynä uhanalaistumiseen on yksinkertaisesti elinympäristön muuttuminen.

– Mitä rehevämpi elinympäristö, sitä herkemmin se muuttuu niin, että joidenkin lajien kasvupaikat häviävät. Pitää myös muistaa, että muutoksessa syntyy aina kasvupaikkoja uusille lajeille. Esimerkiksi lahopuiden vähenemisestä kärsivät monet lajit, joille puu tarjoaa kasvupaikan lahoamisen eri vaiheissa, toteaa ympäristöpäällikkö Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomesta.

Lajien häviämisestä kokonaan on viime aikoina piirretty tummanpuhuvia uhkakuvia. Synkistelyn lomassa on kuitenkin jäänyt mainitsematta se, että useiden metsissä elävien lajien uhanalaistuminen on nyt hidastunut tai jopa pysähtynyt kokonaan.

– Talousmetsissä on tehty paljon monimuotoisuutta edistäviä toimenpiteitä, jotka ovat vaatineet työtä monelta taholta. Suurin kiitos menee kuitenkin yksittäisille metsänomistajille, jotka ovat tehneet lopullisen päätöksen siitä, mitä heidän metsissään tapahtuu.

Aktiivinen suojelu auttaa

Suurin yksittäinen syy uhanalaistumisen hidastumiselle on sertifiointi, jonka piirissä ovat käytännössä kaikki Suomen metsät. PEFC-sertifiointi tarkoittaa sitä, että talousmetsiä hoidetaan kestävästi niin ekologisesta, taloudellisesta kuin sosiaalisestakin näkökulmasta katsottuna.

– Sertifioinnissa on pystytty kokoamaan yhden asian alle useita luonnon kannalta hyödyllisiä toimenpiteitä, ja monimuotoisuus otetaan huomioon, kun metsissä esimerkiksi suunnitellaan hakkuita tai tehdään leimikkoja. Metsiin jätetään lahopuita tai maastoa hoidetaan kulottamalla, Nissinen kertoo.

– Metsänomistajien taloudelliset panostukset monimuotoisuuteen ovat hämmästyttävän suuret.

Toinen merkittävä tekijä monimuotoisuuden turvaamisessa on METSO-ohjelma, joka sekin sertifioinnin tavoin perustuu metsänomistajien vapaaehtoisuuteen. Ohjelman puitteissa suojellaan arvokkaiksi elinympäristöiksi määriteltyjä metsiä pääasiassa antamalla niiden kasvaa ilman hoitotoimenpiteitä.

– Viime aikoina on puhuttu, että METSO-ohjelma laajennettaisiin koskemaan metsien lisäksi myös puuttomia alueita. Sillä pystyttäisiin hidastamaan lajien uhanalaistumista esimerkiksi avosoilla ja kallioalueilla, joilla uhanalaistuminen on nyt lisääntynyt huomattavasti. Suomen maa-alasta 80 prosenttia on metsää, mutta vain kolmannes uhanalaisista lajeista elää metsässä.

Kuka kaipaa koppakuoriaisia?

Suurin osa Suomen uhanalaisista lajeista on sammalia, sieniä ja hyönteisiä, joiden puuttumista metsistä maallikko ei edes huomaisi. Mitä merkitystä sillä oikeastaan on, ovatko lajit olemassa vai eivät?

– Uhanalaisten lajien joukossahan on myös liito-orava, joka on yleensä ihmisten mielestä niin söpö, että sitä pitää suojella, nauraa ympäristöpäällikkö Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomesta.

Söpöys ei ole ihan ensimmäinen kriteeri, jonka mukaan lajeja arvioidaan. Liito-orava on kuitenkin paikoin hyvä indikaattorilaji: jos ne selviävät, on todennäköistä että moni muukin uhanalainen laji selviytyy samassa elinympäristössä.

– Liito-oravakanta on tällä hetkellä 143 000 naarasta ja perhe päälle. Kuinka harvinainen liito-orava todellisuudessa on, siitä voidaan olla montaa mieltä.

Monimuotoisuuden turvaamisen taustalla vaikuttaa suurimpana syynä ekosysteemin monimutkaisuus. Lajien verkosto on niin iso, että emme tiedä, miten jonkun lajin häviäminen vaikuttaisi muihin.

– Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja jos ympäristö ei ole terve ja hyvinvoiva, ihminenkään ei kestä täällä kauan, Nissinen muistuttaa.

JÄTÄ KOMMENTTI