Suomen suurin koko perheen juoksu- ja viihdetapahtuma Runtour 2016

0

Tulevan vuoden toukokuu tuo Suomeen aivan uudenlaisen urheilu- ja viihdetapahtuman kun RunTour 2016 saapuu Ouluun, Kuopioon, Jyväskylään ja Tampereelle. RunTour on yhdistelmä huippu-urheilua ja viihdettä, jossa yhdistyvät niin yksilö- kuin joukkueurheilukin.

Tämä tarkoittaa sitä, että RunTour lanseeraa Suomessa myös uuden tyylisen CUP-asetelman, jossa kovimmat juoksijat pääsevät kisaamaan neljänä viikonloppuna putkeen 21.09 kilmometrin matkalla CUP-voitosta ja RunTour King & Queen -tittelistä. Pitkän matkan lisäksi jokaisella paikkakunnalla juostaan viiden ja kymmenen kilometrin matkat paikkakuntakohtaisesti ja voittajat palkitaan massiivisilla raha- ja tuotepalkinnoilla.

Viihdepuolella RunTour tekee myös historiaa suomalaisissa urheilu- ja viihdetapahtumissa, kun jokaisessa kaupungissa käydään 5 kilometrin yksilöille kuin ryhmillekin suunnattu NightRun UV-valojen, tehosteiden, menevän musiikin, hassunhauskojen asusteiden ja pyrotekniikan tehostamana. NightRunissa saa juosta kieliposkessa, pelleillen tai tosissaan, mutta pääasia on, että meininki on muita inspiroiva ja tartuttaa iloista mieltä, koska myös tässä luokassa voittaja palkitaan massiivisesti.

RunTourin myöhemmin julkaistava arvovaltainen tuomaristo valitsee kiertueen aikana ”Spirit of RunTourin” ja voittaja voittaa itselleen uuden auton ikiomaksi. Spirit of RunTourin voi voittaa mistä kilpailuluokasta tahansa. Kaiken lisäksi RunTourissa käydään myös hyväntekeväisyys haastekilpailu, johon osallistuminen on ilmaista.

RunTourin liput ovat myynnissä nyt My Next Run -sivustolla joulukampanjahinnoin. RunTour julkaisee vuodenvaihteen jälkeen lisätietoja tapahtumista, oheisohjelmasta ja juostavista reiteistä. Tapahtuma tekee tiivistä yhteistyötä tapahtumakaupunkien urheiluseurojen ja tapahtumatuottajien kanssa.

…………………………………………………………….

RunTour 2016
Oulu 30.4.
Kuopio 7.5.
Jyväskylä 14.5.
Tampere 28.5.

…………………………………………………………….

Tapahtumalinkkejä:

https://fi.mynextrun.com/runtour
www.runtour.fi

JÄTÄ KOMMENTTI