Sydänviikko käynnistyy – ruokailo herää kouluissa, päiväkodeissa ja lapsiperheissä

0

TÄNÄÄN käynnistyvää Sydänviikkoa vietetään 8.-15.5.2022 Iloa ruuasta -teemalla. Sydänliiton yhdessä Sydänmerkin ja Neuvokas Perheen kanssa organisoimaan valtakunnalliseen sydänterveyden teemaviikkoon osallistuu jo toisena vuonna peräkkäin satoja päiväkoteja ja kouluja ympäri Suomea.

Sydänviikon tavoitteena on tänäkin vuonna lisätä lasten ja perheiden ruokailoa ja -rohkeutta sekä innostaa syömiseen ja ruuanvalmistukseen yhdessä. Haluamme vaikuttaa lasten ruokasuhteeseen ja sen kehittymiseen myönteisesti. Lasten ruokakasvatus on syömisen lisäksi muiden muassa puhetta, leikkiä, askartelua, tarinoita ja erilaisia kokeiluita. Osallistuminen ruuan valmistamiseen auttaa lapsia kiinnostumaan sekä innostumaan uusista ruoista tai vaikka kasvisten syömisestä.

– Toivomme, että Iloa ruuasta -materiaalit, -ideat ja niissä seikkailevat hahmot Nepe ja Rotta Ronkeli sytyttävät ruokailon kipinää sekä lisäävät hyväntuulisia keskusteluja päiväkotien, koulujen ja kotien ruokapöytiin, kertoo Sydänliiton perhetoiminnan asiantuntija Anne Kuusisto.

Myönteiset ruokailutilanteet ovat lapsille tärkeitä oppimisen hetkiä. Syöminen ei ole lapselle pelkkää vatsantäytettä, vaan tärkeä osa päivittäistä kohtaamista ja yhdessäoloa. Ruokailutilanteessa lapsi oppii myös toisten huomioon ottamista ja vuorovaikutustaitoja.

– Hyvän mielen ruokapöydässä toteutuu 4 K-kirjainta: kuunnellaan, kysytään, kannustetaan ja kehutaan pienestäkin onnistumisesta, Kuusisto kertaa.

Haastavia ruokailutilanteita tulee välillä kaikissa perheissä. Vanhemmat kokevat usein epävarmuutta terveellisen ruuan tarjoamisen suhteen. Sydänmerkin saaneilla tuotteilla voi helposti varmistaa, että tuote on omassa ryhmässään terveellisempi valinta. Sydänmerkin ruokaohjeet auttavat perheitä valmistamaan arjessa maukkaita aterioita.

– Sydänmerkin reseptipankissa on yli 600 ruokaohjetta, jotka auttavat terveellisemmän ruuan valmistuksessa. Reseptihausta voi valita esimerkiksi lapsille erityisen hyvin maistuvia tai kiireiseen arkeen sopivia helppoja ja nopeasti valmistuvia ruokaohjeita, kertoo Sydänliiton ruokakasvatuksen ja -palveluiden asiantuntija Mari Olli.

– Kun kaupasta taas valitsee Sydänmerkin saaneen elintarvikkeen, voi olla varma, että ravitsemuslaatu on tuotteessa parempi, muistuttaa Olli.

Sydänviikko näkyy ympäri Suomea paikallisten sydänyhdistysten, -piirien sekä Sydänliiton valtakunnallisten jäsenjärjestöjen toiminnassa.

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI