Syyskuun puolivälissä THL:n julkaiseman kouluterveyskyselyn mukaan ähtäriläisnuorilla on moni asia elämässään hyvin, mutta esim. päihteiden käyttö kaveri- tai perhepiirissä askarruttaa. Ähtärin kaupunki päätti tarttua asiaan tuoreeltaan: virkamiesjohto, yhteiskoulun rehtori sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset vastasivat 4.12. yläasteikäisten laatimaan manifestiin Tullaan nähdyksi -tilaisuudessa liikuntahallilla.
Manifesti syntyi marraskuun aikana tapaamisissa, joissa yläasteikäiset pohtivat kouluterveyskyselyn tuloksia moniammatillisen ryhmän luotsaamina. Tuloksena syntyi 14-kohtainen julkilausuma, jossa tärkeimmiksi nousivat avun saaminen pahaan oloon/ahdistukseen sekä koti- tai kaveripiirissä tapahtuva päihteiden käyttö.
Julkilausumaan oli vastaamassa kaupungin johtoryhmä kokonaisuudessaan, rehtori ja opettajia yhteiskoululta sekä sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita. Kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki totesi avatessaan tilaisuutta, että nuorten huutoon halutaan vastata ja ongelmat otetaan tosissaan: – On tärkeää, että te nuoret voitte hyvin. Se, että tässä tilaisuudessa on kaupungin koko johtoryhmä ja avainhenkilöt myös muista organisaatioista on osoitus, että nuorten hyvinvointia halutaan edistää ja ongelmiin tartutaan. Te tulette nähdyksi, hän puhutteli nuoria.
”Moni nuori ei tietäisi kelle kertoa jos perheessä olisi ongelmia esim. päihteiden liikakäyttöä tai väkivaltaa.” on suora lainaus manifestista. Muun muassa tähän kohtaan asiantuntijat olivat jo miettineet konkreettisia parannuksia, kuinka nuoret helpommin löytävät oikeat henkilöt ja kontaktit esimerkiksi koulun ilmoitustauluilta tai netistä. Sosiaalipalvelujohtaja Maarit Lehtonen Kuusiolinna Terveydestä painotti omassa puheenvuorossaan, että kaikki keskustelut asiantuntijoiden kanssa ovat ehdottoman luottamuksellisia ja ongelmista kannattaa tulla puhumaan.
Tapahtumassa kävi myös selväksi, että vaikka ongelmia on, myös ilonaiheita löytyy: erittäin tyytyväisten nuorten osuus edelliseen kouluterveyskyselyyn verrattuna on lisääntynyt ja nuoret arvostavat oman kaupunkinsa vapaa-ajan aktiviteetteja. Näistä palveluista halutaan Ähtärissä pitää kiinni myös jatkossa. Koululaiset ja opiskelijat pääsevät myös vaikuttamaan tulevien koulujen suunnitteluun, mitä pidettiin tärkeänä.
Tilaisuuden päätteeksi Tullaan nähdyksi -tapahtuma sai konkreettisen symbolin, kun rehtori Markku Juhola esitteli yhteiskoululaisille jaettavaa panda-aiheista heijastinta. Heijastimet jaetaan myös muille luokka-asteille ja varhaiskasvatukseen vielä ennen joululomia.
JULKILAUSUMA (Ähtärin yhteiskoulun oppilaiden laatima – asiat oppilaiden laatimassa tärkeysjärjestyksessä)
1. En tiedä mistä saisin apua, jos perheessä olisi alkoholiongelma
En tiedä kuinka terkkariin ja merkkariin saa yhteyttä, sillä yhteydenotto on epäselvä
Moni nuori ei tietäisi kelle kertoa jos perheessä olisi ongelmia esim. päihteiden liikakäyttöä tai väkivaltaa.
Tupakointi, alkoholi ja nuuskan käyttö on yleistynyt, noin puolet ähtäriläisistä nuorista käyttää/on kokeillut päihteitä.
Tuntuu, että nuorten päihteidenkäytöstä on tehty arkinen asia,eikä siihen puututa. Miten? Miksi? Jo ala-aste ikäinen saattaa polttaa tupakkaa?
Koulun ilmoitustaululle olisi hyvä tulla terveydenhoitajan, kuraattorin ja merkkarin puhelinnumerot, sillä heitä on vaikea tavoittaa Wilman kautta.
2. Välitunteja olisi mahdollisuus viettää myös sisällä ja välitunneille enemmän aktiviteetteja, kuten pingis, biljardi, seurakunnan ja nuorisotoimen järjestämät toiminnat.
Haluaisimme myös kouluumme sisävälitunteja, koska ulkona on kylmä ja sisätiloissa on tilaa nykyisin.
3. Kun oppilaat tulevat 7. luokalle ja oppilas kokee joutuneensa väärään luokkaan, hänet pitäisi välittömästi siirtää haluamallensa luokalle! Tällä voitaisiin ehkäistä yksinäisyyttä ja muita mielenterveydellisiä ongelmia, joita oppilas mahdollisesti huonossa porukassa kokee.
4. Haluamme parakkiin normaalit tuolit satulatuolien sijaan.
5. Koulussa oppilaille on tarjolla liian niukasti opiskelutapoja, joita haluaisimme lisää. Pidemmällä kaavalla tämä myös vaikuttaisi huimasti oppilaiden alhaisiin arvosanoihin.
6. Jo yläkouluikäisillä nuorilla olisi vapaasti mahdollisuus tienata omalla vapaa-ajallaan. (esim. viikonloppuna)
7. Vapaa-ajalle enemmän toimintaa esim. näytelmäkerho ja keikkoja/discoja yläasteikäisille! Voisiko yläaste ikäisistä tulla ala-aste ikäisten toimintoihin/tilaisuuksiin vetäjiä, pientä palkkiota vastaan?
8. Haluamme, että nuoppari olisi joka päivä auki ja pe-la pidempään auki. Erilliset nuorisotilat ala- ja yläaste ikäisille olisi kiva juttu.