TYÖTTÖMIEN TYÖHAKIJOIDEN MÄÄRÄ JATKAA YHÄ LASKUAAN

0

KATSO ETELÄ-POHJANMAAN JA KESKI-SUOMEN TYÖLLISYYSKATSAUS HUHTIKUULTA 2018

 

ETELÄ-POHJANMAA

Työttömien työnhakijoiden määrä yhä laskussa huhtikuussakin

Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistossa oli huhtikuun lopussa 6288 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaisesta vastaavasta vertailuajankohdasta määrä laski 18,7 prosentilla (-1445 henkilöllä). Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä laski samalla ajanjaksolla 16,3 prosentilla.

Työttömien työnhakijoiden osuus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskusalueen työvoimasta oli huhtikuussa 7,3 prosenttia. Lukema on pysynyt Manner-Suomen toiseksi alhaisimpana jo yhdeksän kuukauden ajan. Alhaisin työttömien työnhakijoiden lukema oli edelliskuukausien tapaan Pohjanmaan ELY-keskusalueella, ollen nyt 6,7 prosenttia. Koko maassa vastaava osuus oli 9,7 prosenttia.

Pitkäaikaistyöttömien määrät jatkoivat huhtikuussakin Etelä-Pohjanmaalla voimakasta laskuaan.

Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä väheni viime vuoden huhtikuun vertailuajankohdasta 39,2 prosenttia. Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä väheni puolestaan vastaavalla ajalla 35,9 prosenttia.

Työttömien työnhakijoiden määrä väheni huhtikuussa edelliskuukauden tapaan kaikissa alueen seutukunnissa ja kunnissa. Maakunnan alin työttömien työnhakijoiden osuus kunnan työvoimasta oli useamman edelliskuukauden tapaan Kuortaneella (5,3 %).

Työttömien työnhakijoiden määrä laski molempien sukupuolten osalta ja edellisvuoden huhtikuun loppuun verratessa miesten työttömyys laski hieman voimakkaammin kuin naisten työttömyys.

Aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä oli Etelä-Pohjanmaalla huhtikuussa 4086 henkilöä, mikä on 5,9 prosenttia (228 hlöä) enemmän, kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Kaikkiaan palveluissa oli 4,7 prosenttia Etelä-Pohjanmaan ELY-alueen työvoimasta. Palveluissa edellisvuoden huhtikuuhun verrattaessa eniten kasvoi työvoimakoulutukseen osallistuneiden määrä (16,8 %).

Klikkaa tästä Etelä-Pohjanmaan alueen työllisyyskatsaus

KESKI-SUOMI

Työttömyys nyt alle 12 prosenttia

Keski-Suomessa oli huhtikuun lopussa yhteensä 15 057 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 719 (-15,3 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 350 henkilöä vähemmän kuin kuukausi sitten. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on tällä hetkellä 11,8 prosenttia.

Huhtikuun nostoja:

  • Työnhakijoiden kokonaismäärä oli huhtikuussa pienempi kuin vuosi sitten.
  • Työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrä jatkoi laskuaan vuoden takaiseen verrattuna.
  • Huhtikuussa kuudessa kunnassa työttömyysprosentti oli alle 10, kärkipaikkaa piti Toivakka.
  • Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi selvästi viime vuoden huhtikuusta, mutta työpaikoista täyttyi vain 328.

Koko Keski-Suomen alueella työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,8 %.

Työttömien työnhakijoiden määrä laski kaikissa kunnissa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Suhteellisesti eniten laskua oli Toivakassa (-37,3 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Saarijärvellä (15,6 %) ja vähiten Toivakassa (7,5 %). Kymppikerhoon mahtuivat tällä kertaa myös Muurame (7,7 %), Uurainen (8,7 %), Petäjävesi (9,5 %), Laukaa (9,7 %) ja Kyyjärvi (9,9 %).

Suurimpien kaupunkien työttömyysastevertailussa Jyväskylä sijoittui huhtikuussa seuraavasti: Espoo (7,8 %), Vantaa (8,9 %), Helsinki (9,4 %), Kuopio (10,6 %), Pori (11,3 %), Tampere (11,8 %), Turku (11,9 %), Jyväskylä (12,1 %), Kouvola (12,1 %), Oulu (12,2 %) ja Lahti (14,1 %).

Keski-Suomessa oli uusia avoimia työpaikkoja huhtikuun aikana 2 446, mikä on 460 enemmän kuin edellisen vuoden huhtikuussa. Kaikkiaan huhtikuussa oli avoinna 4 816 työpaikkaa, mikä on 775 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin huhtikuun aikana 328, joista 210 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.

Klikkaa tästä Keski-Suomen alueen työllisyyskatsaus

 


 

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI