Cardiffin yliopiston tutkijat Britanniassa ovat kehittäneet menetelmän, jolla tavallisesta puutarhoissa kasvavasta nurmesta saadaan vetykaasua. Muutokseen tarvitaan vain auringonvaloa ja halpaa katalyyttiä.
Menetelmä saattaa olla ensimmäinen kestävä tapa tuottaa vetyä. Vety olisi energianlähteenä ihanteellinen, koska se ei tuota kasvihuonekaasupäästöjä ja se sisältää runsaasti energiaa.
Vetyä on luonnossa loputtomasti, mutta tähän mennessä sen erottaminen muista atomeista on ollut vaikeaa ja siihen on vaadittu energiaa, joka on tuotettu usein nurinkurisesti hiilidioksidipäästöjä aiheuttavilla energianlähteillä.
Nyt vetyä voidaan tuottaa orgaanisesta selluloosasta, jota maapallolla riittää. Prosessia kutsutaan fotoreformaatioksi tai valokatalyysiksi. Siinä auringonvalo ja katalyytti tuottavat selluloosasta ja vedestä vetyä.
Katalyyttinä tutkijat kokeilivat kolmea eri metallipohjaista ainetta: palladiumia, kultaa ja nikkeliä. Nikkeliltä odotettiin eniten, sillä sitä esiintyy maassa runsaasti ja on siksi edullisin kokeilluista metalleista.
Ensimmäisissä kokeissa katalyyttejä kokeiltiin laboratoriossa lampun alla pulloissa. Puolen tunnin välein tutkijat mittasivat pulloon kerääntyneen vedyn määrän. Ensitesteissä pulloissa oli selluloosaa ja lopulta pulloissa käytettiin nataa eli perinteistä ruohoa, joka oli korjattu läheiseltä pihalta.
Professori Michael Bowker sanoo yliopiston tiedotteessa, että menetelmällä pystyttiin tuottamaan merkittävät määrät vetyä käytännöllisessäkin koejärjestelyssä, jossa ruohoa ei ollut käsitelty ennen pulloon laittamista. Menetelmä ei siis vaadi biomassan esikäsittelyä selluloosaksi.
Valitettavasti yliopisto ei kerro tarkkoja tuloksia eikä sitä, mikä katalyyteistä osoittautui parhaimmaksi. Tutkimus on julkaistu Proceedings A -lehdessä.
LÄHDE:
Tekniikka&Talous