Tänään tiistaina koittaa kauan odotettu vaalipäivä Yhdysvalloissa. Äänestäjät pääsevät valitsemaan, kuka johtaa maailman vaikutusvaltaisinta valtiota seuraavat neljä vuotta.
Ääntenlaskenta alkaa keskiviikkona aamuyöllä Suomen aikaa.
Kisasta on ennakkoarvioden mukaan tulossa tiukka
Demokraattipuolueen Hillary Clinton on mielipidetiedusteluissa keskimäärin kolmen prosenttiyksikön johdossa. Clinton on ollut kärjessä lähes koko kampanjan ajan. Republikaanien Donald Trumpin viimeisten viikkojen loppukiri näyttää hiipuneen.
Clintonin leiri pääsi sunnuntaina huokaisemaan helpotuksesta. Liittovaltion poliisi FBI ilmoitti, ettei se aja syytteitä Clintonin sähköpostijupakan uusimpaan käänteeseen liittyen.
Noin yhdeksän prosenttia vastaajista ei osaa kuulema vieläkään valita Clintonin ja Trumpin välillä. Tämä kertonee siitä, miksi yli puolet amerikkalaisista ei pidä kummastakaan kärkiehdokkaasta.
Kysyimme J-Pnewsin sivuilla muutama viikko sitten julkaistussa kahden viikon mittaisessa gallupkyselyssämme seuraavasti:
”Amerikkalaiset” ovat omaan värikkääseen tyyliin valitsemassa Yhdysvalloilleen uutta presidenttiä, joka näkyy ja kuuluu myös Suomeen saakka. Finaalissa on jäljellä enää kaksi. Kumman sinä valitsisit?
Ja tässä kyselyyn tulleet lukijoittemme vastaukset eli äänet ehdokkaille!
- » Hillary Clinton (36%)
- » Donald Trump (38%)
- » En heistä kumpaakaan (26%)
Kuten useimmissa viikkogallupeissamme hyvin lähelle oikeaa osuneet vastaukset, antoivat tällä kertaa ylläolevan kaltaisen lopputuloksen ja vastauksen Yhdysvaltojen seuraavan nelivuotiskauden uuden presidentin valinnasta.
Voittajaksi olisi niukasti kahden prosenttiyksikön marginaalilla nousemassa kiistelty republikaani miljonääriehdokas D.Trump (38%) ja demokraattien H.Clinton jäisi siten hopealle (36%) vain kaksi prosenttia pienemmällä kannatuksella koko 50 osavaltion Yhdysvalloissa. Melkein kolmannes vastaajista (26%) ei olisi valitsemassa kumpaakaan näistä kahdesta vaalien ehdokkaasta ja olisivat siten nähneet jonkun muun ehdokkaan uutena presidenttinä.
Viimeisten tietojen mukaan uudelta mantereelta marginaalit ehdokkaiden kesken ovat niin pienet että näissä vaaleissa voi käydä lopulta kummin päin vain.
Yhdysvalloissa presidentti valitaan valitsijamiesvaaleissa.
Jokaisessa osavaltiossa käydään erillinen äänestys, jonka voittaja saa taakseen kaikki osavaltion valitsijamiehet. Presidentiksi nousee ehdokas, joka saa puolelleen yli puolet eli 270 valitsijamiestä.
Käytännössä vaalit ratkeavat noin kymmenessä niin sanotuissa vaa’ankieliosavaltiossa, joissa kisa on kaikkein tasaisin. Tänä vuonna ratkaisevia osavaltioita ovat muun muassa Florida, New Hampshire, Pohjois-Carolina, Nevada, Pennsylvania, Colorado, Iowa ja Ohio.