Niina Väärä sattui onnettomuudekseen syntymään Neuvosto-Venäjällä inkerinsuomalaiseen perheeseen vuonna 1930. Niina menetti äitinsä kuusivuotiaana junaonnettomuudessa ja isänsä yhdeksänvuotiaana, kun neuvostolääkäri kieltäytyi hoitamasta sairasta suomalaista. Isän hautajaisissa sukulaiset pitivät parempana, että kuolema olisi korjannut orvon tytönkin.
Mummo jäi Inkerinmaalle kuolemaan nälkään, kun Niina siskonsa kanssa lähetettiin pakolaisleirille. Sitten tuli sota, joka pyyhki Niinan kovan elämän yli moneen kertaan.
Olin seitsemäntoistavuotias, kun minulle ilmoitettiin: ”Sinä et kuulu mihinkään!” Asumislupaa Neuvosto-Virossa ei enää ollut. Minulla oli kolme päivää aikaa poistua maasta. Vaihtoehtoina olivat Omsk, Tomsk tai Novosibirsk. Oli täysin epätodellista, että en ollut enää orjankaan arvoinen.
Jos meitä oikein hyvin onnisti, saimme syötäväksi perunankuoria. Viimeistelyä odottaneet eläinten taljat sopivat keiton pääraaka-aineeksi. Kaikki mahdollinen syötiin. Ei ollut aivan tavatonta, että joku yritti keittää syömäkelpoista lihakeittoa pelkästä nahkavyöstä.
Stalinin väestönsiirroissa Niina päätyi lapsiorjaksi Neuvosto-Viroon. Syntyperän vuoksi passiin lyötiin leima ”kansan vihollinen”. Niinan elämää Virossa värittivät kova työ, jatkuva pelko karkotuksesta ja siihen liittynyt kulissiavioliitto, rakastuminen, perheen perustaminen ja miehen alkoholismi.
Kaiken yli kuitenkin nousi Niinan järkkymätön halu kasvaa ”kunnon ihmiseksi”.
Niina Väärän vävy, tietokirjailija Olli Pirhonen tallensi anoppinsa elämäntarinan autenttisen kertojan äänen säilyttäen ”tosielämän Puhdistukseksi”, joka valaisee suomensukuisten historiaa maamme lähiympäristössä, järkyttää, koskettaa ja vahvistaa uskoa ihmisen voimaan voittaa suurimmatkin vastoinkäymiset.
