Lauantaina (7.5.) järjestetään uudistetulla Alajärven Palotorilla kautta aikojen ensimmäiset Kevätmarkkinat.
Alajärven ikioma tori sykähtää eloon, jolle kaikki kynnelle kykenevät toivovat hyvää myötäistä myös jatkossa, ympärivuotista käyttöä ja jatkuvuutta.
Alajärven keskustan kauppaliikkeet ovat muutenkin varautuneet Äitienpäivää edeltävään viikonloppuun.
Kevätmarkkinat käynnistyvät jo torstaina (5.5.) kauppaliikkeissä monin tempauksin ja tarjouksin. Markkinat huipentuvat ja laajenevat lauantaina torilla järjestettävään keväiseen markkinatoritapahtumaan.
Lauantaina kello 9.00 avattava Palotori on jo ennakkotietojen mukaan kerännyt kokoon, kukkasin ja istutuksin koristetellulle kivipihalleen, koko päivän ajaksi monenmoista myyjää ja myytävää tuotetta.
Alajärven kaupungin ”puutarhureiden” toimesta on markkinatorille järjestetty myös uusia istuinpenkkejä ja pöytiä kahvitteluun ja seurusteluun. Torilla ei pääse nälkä eikä jano yllättämään, sillä suuhunpantavaa, niin suolaista kuin makeaa löytyy monelta kojulta ja myyntipöydältä. Tuotteitaan on esittelemässä ja myymässä monet eri alojen kädentaitajat.
Aamupäivällä noin kello 10.00 aikaan käynnistyy myös Heikki Hannilan vetämänä hauska leikkimielinen golfin Puttauskilpailu. Oikealla putterilla 2-3 metristä lievästi ylämäkeen. Kisaajalla on aina vuorollaan käytössä viisi golfpalloa. Päivän parhaille puttaajille on tiedossa myös kivat palkinnot.
Luonnollisesti torielämään ja markkinamenoon kuuluvat lapsille ja lapsenmielisille jaettavat ilmapallot. Jos vappuna, syystä jos toisesta, jäi ilmapallo saamatta kannattaa käydä hakemassa se nyt Kevätmarkkinatorilta. Palloja saa kello kymmenestä eteenpäin niin kauan kuin niitä riittää!
Mitäpä olisi Palotori ilman oikeata aitoa paloautoa?
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen Alajärven paloaseman palomiehet esittelevät nykyaikaista sammutusautoaan ja näyttävät sen monipuolista kalustoa myöskin kello 10.00 alkaen.
Vierailevat tähdet, Suomen valehteleva ”kihlapari” Impi ja Auvo saapuvat ensiesiintymiseensä Alajärven torille.
Valtakunnassa valheillaan kuuluisuutta kerännyt ”pariskunta” Tuula Kuoppala ja Simo Tyni voittivat yhdessä Valehtelun Suomen mestaruuden 2010. Impi ja Auvo tulevat omalla ohjelmistollaan esiintymis-”kärrylle” kaksi eri kertaa, kello 11.00 ja 13.00.
Alajärven Ankkureiden miesten edustusjoukkue esittäytyy toriyleisölle kello 12.00.
Pelaajat kertovat mm. Juha-Matti Jaatisen johdolla kuulumisiaan menneen talven harjoituksista sekä odotuksiaan tulevan kauden ja kesän otteluista.
Torilla kuullaan myös Kossusta Ankkureiden rivistöön siirtyneen, kovanluokan pelimiehen, Jouni Oja-Lipastin mietteitä mm. uudesta seurastaan ja harjoittelustaan alkavaa kautta varten.

Pitkät perinteet pesapallon historiassa omaava Liitto-Lehdistö -ottelu on herätetty jälleen henkiin, ja se pelataan historiallisesti Alajärven Ankkureiden kotikentällä Kitrolla perjantaina 17.6.
Alajärvellä kisaavat keskenään Suomen pesiksen yksilöidyt huipputaitajat, mun muassa varmasta edustuspaikasta 2011 Itä-Länsi otteluun. Kunnian Liiton yhdistelmän pelaajavalinnoista on saanut pesäpallolegenda, alajärveläinen Pekka ”Päkä” Peltomäki, sekä Lehdistön joukkueen valitsijana vastaavasti urheiluselostajalegenda Antero ”Antsu” Mertaranta.
Suuresta Liitto-Lehdistö-ottelu tapahtumasta ja muista Ankkuri-pesäpallon kesän pelitapahtumista on jaossa paikan päällä monipuolista ennakkotietoa.
Ankkureiden esittelyssä voit osallistua myös Ykköspesis-otteluiden vapaalippujen arvontaan sekä lunastaa jo nyt ennakkoon lipun kesän yhteen valtakunnan arvostetuimpaan urheilutapahtumaan, pesäpallon Liitto-Lehdistö -otteluun.
Aito elävä torimusiikki luo myös markkinatunnelmaa, tällä kertaa siitä vastaa paikan päällä Alajärven Musiikkiopiston haitariryhmä.