YÖN KAAHAILUSSA TÖYSÄSSÄ TUUPATTIIN TOLPPAA!

0
Arkistokuva/ J-Pnews

Pentti Hautala/ J-Pnews

ALATUS/ TÖYSÄ

Pimeys vai yhden-kahden asteen pakkaselle laskenutko lämpötila vaikutti siihen, että Töysässäkin autolla vauhti hiljeni valotolppaan ja lopullisesti ojan taakse.
Henkilöauton törmäily tapahtui Töysässä Ähtärintiellä, eli valtatie 18:ta.

Poliisin tilannekeskuksen mukaan henkilöauto ajautui mutkassa vastaantulijan kaistalle ja pyörien kautta ojaan. Vauhtia vaimensi välillä valaisintolppakin. Vahva pylväskin vaurioitui rytäkässä.

Hälytyksen teki pelastuslaitokselle sivullinen ohikulkija, kolmen jälkeen aamuyöllä. Pelastusyksikön kiirehtiessä kohteeseen, kolariauto oli paikalla tyhjänä. Kuljettaja oli ehtinyt poistua paikalta lämpimään. Päivystävän palomestarin Henri Pajanderin arvion mukaan ei kukaan ilmeisesti kuitenkaan loukkaantunut onnettomuudessa pahemmin.
Auto sitä vastoin vaurioitui melko pahoin. Keula oli ”tohjona” ja tuulilasikin oli rikki jne.
Poliisin tehtävänä on onnettomuuden syiden ja seurausten jatkoselvittely.
Nyt onkin käsillä liikenteellisesti vaativin vuodenaika. Vaikeutta ja lisävaatimuksia aiheuttaa moottoriajoneuvojen kuljettajille eniten yöpakkasten liukkaiksi jäädyttämät tienpinnat, sumu, sateet ja pimeys.

Mutta kaikessa on vastuu kuljettajilla ja myöskin auton matkustajilla. Esimerkiksi siinä, että ei hyväksytä kuljettajaksi ilolientä nauttinutta ja hillitään hurjasteluun taipuvaista tarvittaessa!
Vastuu on liikkumisessa pimeässä myöskin jalankulkijalla ja pyöräilijöillä. – Valot kuntoon ja heijastimet käyttöön!!


 

JÄTÄ KOMMENTTI