Kaikkiaan Pohjanmaan poliisilaitos tarkasti valtakunnallisessa 48 h valvonnassa 142 raskasta ajoneuvoa.
Valvontaan käytettiin yhteensä 353 tuntia. Valvontaiskuja järjestettiin alueella kolmena päivänä, 3. - 5.2.2025.
Seuraamuksia poliisi määräsi yhteensä 59 kuljettajalle. Yleisimmät poliisin havaitsemat puutteet liittyivät ajo- ja lepoaikoihin. Neljä kuljettajaa sai sakon ajo- ja lepoaika-rikkomuksesta.
Ajo- ja...
Mielipide/ Juha Viitasaari
Avaimet hyviin ikäihmisten palveluihin
Vaikka välillä julkisesta keskustelusta voi niin ymmärtää, ratkaisu hyviin ikäihmisten palveluihin ei ole yksin asumispalveluiden henkilöstömitoituksissa.
'Sen sijaan, että miettisimme vain viimeisiä 1-3 elinvuotta, on paikallaan tarkastella kokonaisvaltaisesti seniori-iän vuosikymmeniä. Palveluiden on tuettava ikääntynyttä jo paljon aiemmin kuin tarve muuttaa...

Pohjanmaan poliisilaitos varoittaa poliisin nimissä tehdyistä huijaussoitoista.
Poliisin saamien tietojen mukaan henkilöitä on lähestytty puhelimitse yksityisestä numerosta, ja soittaja on esitellyt itsensä Vaasan poliisiksi. Soittaja on väittänyt, että poliisilla on tutkittavana rikosasia ja että henkilön nimissä on yritetty nostaa lainaa. Huijari on yrittänyt saada puhelun...
Pentti Hautala
Alavus/Töysä
Kuu on maan ainoa luonnollinen kiertolaisen! Kuu aiheuttaa meihin moneen ihmisen erilaisia tuntemuksia, kun täydenkuun aika lähestyy!
-Niin minulle itsellenikin! Muun muassa öinä valvomista, jäsenten kipeyttä ja nuhan tukoksia jne. -Tätä kutsutaan kansa keskuudessa ”kuuhulluudeksi”, josta suurin määrä ihmisistä ei kärsi laisinkaan.
Mistä kuuhulluus johtuu...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virtain teknisten palveluiden lautakunta päätti tiistaina hyväksyä Kiertotien kevyenliikenteen väylän suunnitelma-ehdotukset ja asetti ne nähtäville 14 päivän ajaksi.
Kyseinen väylä tehdään välille Pirkantie- Finncont. Sen pituus on n. 250 metriä ja rakentamiseen on varattu 150.000 euroa vuoden 2025 talousarvioon.
Merkittiin tiedoksi vuoden 2024 talousarvion...