Viime viikonloppu työllisti poliisia eri puolilla Pohjanmaata useiden erilaisten tapahtumien vuoksi. Kokkolassa venetsialaisviikonloppu johti useisiin poliisitehtäviin, joissa erityisesti alaikäisten päihtymys herätti huolta. Yhden illan aikana poliisi teki kymmeniä lastensuojeluilmoituksia päihtyneiden alaikäisten vuoksi. Soinissa tapahtui vakava ulosajo, jossa alaikäistä nuorta epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta....
Alvar Aalto -viikon avajaiset Alajärvellä, Etelä-Pohjanmaalla, kokosi yhteen kaupunkilaisia ja vieraita vauvasta vaariin. Avajaisviikonloppu keräsi yhteen lähes 4 000 kävijää. - Olemme erittäin tyytyväisiä avajaisviikonlopun kävijämäärään. Kävijätavoitteemme on ollut 9000 kävijää koko tapahtumaan, ja mikäli meno jatkuu tällaisena, niin tu- lemme pääsemään tavoitteeseen. Tapahtuman ohjelma on runsas ja...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virroilla avattiin käyttöönsä viime tiistaina (27.8.) paikkakunnan ensimmäinen aurinkopuisto. Kitusenkulman aurinkopuistoksi nimetty puisto on Koillis-Satakunnan Sähkö Oy:n tytäryhtiön Tuulen Voima Oy:n rakennuttama. Hankkeen rakentamisen yhteistyökumppanina on toiminut Solarigo Systems Oy. Tuulen Voima Oy omistaa aurinkovoimalapuiston ja Koillis-Satakunnan Sähkö Oy hoitaa aurinkovoimalaan liittyvän käytännön operoinnin. Voimalan...
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen perhesuunnittelu-, äitiysneuvola- ja lastenneuvolapalveluissa otetaan 9.9.2024 käyttöön yhteinen puhelinneuvonta. Asiakkaat voivat ottaa yhteyttä neuvontanumeroon 06 230 7900 kaikissa neuvolaan liittyvissä asioissa. Numerossa on takaisinsoittojärjestelmä. Puhelinneuvonta palvelee maanantaista torstaihin klo 7–14 sekä perjantaisin ja arkipyhien aattoina klo 7–13. Soittoajat ovat aiempaa laajemmat. Kun asiakas tai muu...
Oksana Shulgan Hepan juoksu -näyttely Soinin kirjastossa ajalla 3.9.–29.9. Hepan juoksu on kuvataiteilija Oksana Shulgan yksityisnäyttely, joka esittelee hänen kolmen viime vuoden tuotantoaan. Teoksien aiheena ovat hevoset, ravikilpailut ja ratsastusurheilu.    Näyttelyn ajatus tuo esille hevosurheilun runoutta. Taiteilija kuvaa hevosen jaloa ulkonäköä ja liikkeiden kauneutta. Hän tarkastelee hevosen...