Kolmostiellä Jalasjärvellä on tänään 8.6. tapahtunut vakava liikenneonnettomuus.
Pohjanmaan poliisi on tiedottanut asiasta verkkosivuillaan Henkilöauton ja pakettiauton välinen onnettomuus kolmostiellä Jalasjärvellä – Poliisi
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kriisiapua ihmisille, jotka ovat olleet onnettomuuspaikalla auttamassa, muille silminnäkijöille ja kaikille joita onnettomuus on koskettanut. Yhteyttä voi ottaa matalalla kynnyksellä Etelä-Pohjanmaan sosiaali-...
Pohjanmaan poliisi sai sunnuntaina 8. kesäkuuta kello 12.47 hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnetto-muudesta, jossa henkilöauto ja pakettiauto olivat törmänneet toisiinsa Jalasjärvellä.
Kello 15:15 Poliisi jatkaa onnettomuustapauksen tutkintaa. Koska tutkinta on vielä alkutekijöissään, tapauksesta ei tiedoteta tällä hetkellä enempää.
Kello 14:45 Poliisin alustavan tiedon mukaan onnettomuustilanne sai alkunsa, kun Tampereen...

Pentti Hautala
Suomenselkä
Ähtärin aluesairaalan ja monen muidenkin hyvin toimivien ja hyväkuntoisten, hoitolaitosten lopettaminen on osoittautunut typeräksi päätökseksi mitä viimeisen vuosikymmenen aikana on maaseutua kohtaan tehty.
-Maaseudun elinvoiman, palvelutason ja vetovoimaa, on tuhottu tällaisilla huonoilla poliittisilla päätöksillä, omien joo…joo...toimesta. Henkilöiden, jotka ovat mukailleet johtajiensa keskittämisen tahtoa isompien...
1960 syntynyt mies menetti moottoripyöränsä hallinnan törmättyään tielle juosseeseen peuraan. Kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla.
Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen perjantaina klo 20.35, jonka mukaan moottoripyöräilijä on törmännyt tielle juosseeseen peuraan ja menettänyt törmäyksessä ajoneuvonsa hallinnan. Tapahtumapaikkakunta on Vöyri ja Vaasantie.
Moottoripyöräilijä menehtyi tapahtumapaikalla elvytysyrityksistä huolimatta. Moottoripyörän kuljettaja oli...
TYRNÄVÄN TEMPAUS vs. ALAJÄRVEN ANKKURIT
0 - 1 (3-3, 0-9)
Ankkureille iso voitto Tyrnävältä
Ankkurit matkusi perjantaina alkukauden kovimpaan tasonmittaukseen Tyrnävälle. Avausjakson alku ei Ankkureille suuria luvannut, mutta viimeisen vuoron upea nousu tasoihin 3-3:een toimi hyvänä sytyttimenä toisen jakson ilotulitukseen, jossa Ankkurit löi ja Tyrnävä vikisi.
1. Jakso
Kotijoukkue...

