Miesten Lännen joukkueessa nähdään kolme Halsuan Toivon kasvattia – Mikko Kanala, Perttu Ruuska ja Timo Torppa – noin tuhannen asukkaan kunnasta sekä kolme Vimpelin Vedon kasvattia – Elmeri Anttila, Aleksi Lassila ja Severi Lassila – alle 3000 asukkaan kunnasta.
Severi Lassilalle Itä-Länsi-edustus on uran kahdeksas....
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle yli 200 000 euron avustus suun terveydenhuollon kehittämiseen
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle 210 000 euron valtionavustuksen lasten suusairauksien ennaltaehkäisyyn. Tavoitteena on tarjota konkreettista tukea suurimmassa hampaiden reikiintymisriskissä oleville lapsille ja heidän perheilleen.
Valtionavustuksen turvin pystymme käynnistämään Perheet ensin: suun terveyttä Etelä-Pohjanmaalle...

Pentti Hautala/ J-Pnews
Alavus
Alavuden yrittäjien, yhdessä kaupungin- ja monien toimijoiden kanssa järjestämät Rysköö-Markkinat kärsivät vaihtelevasta ja ajoittain sateisesta säästä huolimatta, vetivät taas tuhansia osallistujia kaupungin keskustaan perjantaina ja lauantaina.
Kansalaiset saivat nauttia monipuolisesta ohjelmasta sekä myynnin ja ostamisen ilosta. -Juhlapuhujana toimi kansanedustaja Mikko Savola.
Kaupunginhallituksen valitsemana Ouran...
Poliisi tutkii Kauhavalla kiihdytysajoissa sattunutta kuolemaan johtanutta onnettomuutta.
Poliisi sai sunnuntaina 29.6. ilmoituksen onnettomuudesta Kauhavan lentoasemalla järjestettävissä moottoripyörien kiihdytysajoissa.
Hieman kello neljän jälkeen tulleen ilmoituksen mukaan kiihdytysajoihin osallistunut kuljettaja oli menettänyt moottoripyöränsä hallinnan ja kuollut.
Poliisi selvittää onnettomuuden syitä ja suorittaa tapahtumapaikalla teknistä tutkintaa. Poliisi ei tällä...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews
Virrat
Kotalan Karhumarkkinoilla julkistettiin tänään vuoden 2025 Virtain Karhuksi Markku Kulmala.
Tänä vuonna ei suoritettu äänestyksen kautta vuoden karhun valintaa, vaan äänestykseen olisi kelpuutettu kaksi viime vuoden voittajan jälkeen eniten saanutta henkilöä. Kevään aikana toinen heistä kieltäytyi äänestyksestä ja siten Markku Kulmala julkistettiin ilman...

