Soinilaislähtöisen musiikin maisterin, Martta Valkeuden kuvataidetta on esillä Soinin kirjastossa 28.8. saakka. Martta Valkeus on harrastanut lapseta pitäen sekä musiikkia, että kuvataidetta. Musiikki valikoitui ammatiksi saakka ja sello soittimeksi. Kuvataide ei ole kuitenkaan jäänyt, vaan aina kun aikaa on, käsi tarttuu siveltimeen, kuin sellon kaulaan....
Liigan jääkiekkojoukkue Kärpät treenaa ensi viikolla Virroilla ja torstaina 11.8.2022 pelataan liigan harjoitusottelu Virtain jäähallissa, jolloin Kärpille vastustajaksi saapuu Kalpa. Erinomaiseksi muodostunut yhteistyö Virtain Kiekko-Karhujen ja Lauri Marjamäen (Kärpät) kanssa on jo muodostanut perinteiseksi aloittaa liigakausi harjoitusleirillä Virroilla. Kaikki kyseiseen leiriin liittyvät olosuhteet ovat jo...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
(Kansanedustaja Mikko Savolan puhe tilaisuudessa) Peränteen Metsästys- ja Ampumaseuran 70 vuotta ansiokasta toimintaa metsästyksen, riistanhoidon, kenneltoiminnan ja ammunnan parissa on kunnioitettava saavutus. Kiitoksen tästä ansaitsette te, seuran aktiivinen ja aikaansaava jäsenistö. 70 vuoden aikana moni asia on varmasti seuran toiminnassa muuttunut tai hioutunut toiseen muotoon. Kyky...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat SAUL:n polkujuoksun SM-mestaruudet ratkottiin Virtain Torisevan maisemissa. Kisaan osallistui lähes 80 juoksijaa Virtain Urheilijoiden hiihto- ja suunnistusjaosto järjestivät lauantaina (6.7.) ensimmäisen kerran Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL:n) polkujuoksun SM-kisat Torisevan jylhän kauniissa maastossa. Kisa saatiin vielä läpi melko mukavissa sääolosuhteissa, sillä rankka-sateet olivat hellittäneet otteensa...
Pentti Hautala/ J-Pnews Tuuri Pompannapit Finlandian järjestämänä kokoontuivat Fiat autojen pienimmät edustajat menneiltä vuosikymmeniltä Tuuriin, aika-ajoittaisen sateen ja pilvipoutaisen sään sävyttämänä lauantaina. Keskisen Kyläkaupan hiekkakentällä ihasteltavana, monille muistorikkaita autoja 1950-80 luvuilta. Yhteiseen kokoontumiseen oli saavuttu eri puolilta Suomea. Kentällä oli ihailtavana kymmeniä "pompannappeja". Niin aitoja Italiassa valmistettuja...
Kesänäyttely 2025 “LUMO