Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 31.3. Alavuden kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan vuoden 2024 tilinpäätöksen, joka osoittaa merkittävää taloudellista parannusta: Alkuperäisestä talousarviosta tulos on parantunut yli kolme miljoonaa euroa. Alun perin 1,86 miljoonaa euroa alijäämäiseksi arvioitu tulos kääntyi positiiviseksi lähes 1,2 miljoonan euroa. Kaupungin kumuloituva tase nousee siis...
Suomen soista on tutkijoiden mukaan löytymässä ennenkuulumaton mineraali, joka luo sähköauto-teollisuuteen uuden tavan tuottaa sähköä. Suomen presidentti Alexander Stubb oli golfatessaan kuullut tämän tiedon Yhdysvaltain presidentiltä, joka olisi kiinnostunut ostamaan valtavat suoalueet Suomesta. Yhdysvaltaiset tutkijat olivat löytäneet pitkäkestoisten kokeilujen perusteella aineen käyttökelpisuuden. Elon Musk on...
S-Market_Soini_kevät-kesä2024
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto käsitteli 31.3.2025 kokouksessaan hyvinvointialueen toista uudistus-, tuottavuus ja vaikuttavuusohjelmaa (UTV2). Aluevaltuusto päätti sen toimivaltaan kuuluvista UTV2-ohjelman strategisista toimenpiteistä pohjaesityksen mukaisesti. Aluevaltuusto päätti ympärivuorokautisen asumispalvelun minimipaikkamääristä uusia, omia yksiköitä perustettaessa tai omaksi toiminnaksi otettaessa. Kehitysvammaisten tai mielenterveys- ja riippuvuushoidon palvelujen asumispalveluyksiköissä minimipaikkamääräksi päätettiin 18...
Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke ja Seinäjoen Koulutuskuntayhtymä Sedu järjestävät jälleen yhteistyössä maksuttoman Digiarki 2.0 -tapahtuman tiistaina 8.4.2025 Sedun tiloissa Suupohjantiellä (Seinäjoen vanha Citymarket). Luvassa on viimevuotiseen tapaan virtuaalisia nojatuolimatkoja ympäri maailmaa mm. Keukenhofin tulppaanipuistoon, Eiffel-tornille ja Venetsiaan. Matkat toteutetaan istuen ja ne tarjoavat elämyksiä ja tietoa...
Alajärven kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 27.3. KRAATTERIJÄRVI GEOPARK ALAJÄRVI -OPASTEHANKKEEN HALLINNOINTI JA KUNTARAHOITUS Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen Kaupunginhallitus myöntää Kraatterijärvi Geopark Alajärvi -opaste-hankkeelle kuntarahaosuuden 23.091 euroa sillä edellytyksellä, että hankkeen rahoitus toteutuu ja hanke toteutuu myös muissa Kraatterijärvi Geopark-kunnissa saman teemaisena. Hyväksyttiin TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2024 Toimintatuotot 25 947 705 24 163...
Kesänäyttely 2025 “LUMO