
Alajärven Moottorikerho ry on anonut syyskuussa Alajärven kaupunginhallitukselta käyttöoikeutta moottoriurheiluradan toteuttamiseen Tupasaaren teollisuusalueelle.
Hakija on perustellut hakemustaan motocross-harrastuksen ja junioritoiminnan edistämisellä varsinaisen motocrossradan vielä puuttuessa Alajärveltä. Käyttöoikeutta haetaan toistaiseksi voimassa olevaksi.
Lähin asuntoalue on Hautasenkydön Oravanpolku ja Sudentie. Lähimmät asunnot ovat noin 350 metrin etäisyydellä suunnitellusta moottoriurheiluradasta. Suunnittelualueen ja asuntoalueen välissä on metsää.
Kaupunginhallitus suhtautui alajärveläisee moottoriurheiluharrastukseen positiivisesti, mutta piti kyseisiä teollisuuden käyttöön aikoinaan kaavoitettuja tonttejaan soveltumattomina kyseiseen toimintaan, lähinnä asutuksen läheisyyden takia. Rata-alueen ”seinänaapurina” majailee myös Finnlamellin tehdaskiinteistö (ent. Steelpa Oy).
Kaupunki on valmis neuvottelemaan moottorikerholaisten kanssa vuokrasopimuksesta muiden omistamiensa alueiden osalta. Yhtenä vaihtoehtona esitetään radan viemistä Lehtimäelle, niin sanotulle Rapakonpuron risteysalueelle.
……………………………………….
Kysykää entiseltä toimiupseeri Jarmo Ojajärveltä moottoriurheilupaikasta. Hän sanoi noin vuosi sitten, että kuulemma suunniteilla olsi paikka jonnekin Lakeaharjun lähelle. Siellä on kuulemma hyvä sorapohjainen paikkka suhteellisen lähellä. Tavoitteena olisi lähinnä autourheilukeskus, mutta eiköhän sinne saataisi samalla motocrosspaikkakin.
Kurejoellehan oli suunnitteilla rata muutama vuosi takaperin mutta se on pohjavesialuetta niin se töppää heti siihen
Jappi kerroppas missä routakalliolla on motocross rata? Eiköhän tällä haettu sitä että junnuilla ei olisi kovin pitkä matka radalle.. Jos nyt lehtimäeltä saa paikan niin se taitaa olla ihan sama lähteekö lapualle radalle.. Ja tuota rataakaan ei ihan kallion päälle pysty tekemään.
Kurejoen/Hietakankaan soramontut on silloin tällöin muutenkin crossailijoiden ja mopoilijoiden suosiossa; siellähän olisi oivat alueet radalle ja ihan lähellä ei ole asutustakaan.
Tuoltahan se Rapakonpuro löytyy
http://kansalaisen.karttapaikka.fi/karttalinkki/karttalinkki.html?e=345465&n=6963998&scale=16000&width=600&height=600&tool=siirra&lang=fi
Tämä linkki löytyy automaatilla helposti netistä Alajärven kohdalta mainittua nimeä googlettamalla. Mutta toimitustamme kiinnostaa onko kyseinen ehdotettu samanniminen paikka oikeasti kartan osoittama alue Lehtimäen Rannankylän Raivion alueella !!??
Vai onko Lehtimäellä joku toinenkin samanniminen paikka/alue, jota ei ole merkitty karttoihin tällä samaisella nimellä??
Voisivatko paremmin kyliään tuntevat Alajärven lehtimäkeläiset valaista yhtään enempää asiaa !!?
kerholaiset tutustukaa seinäjoen mootoriurheiluun. Ei radat ole äidinkainolossa, vaan kaukana asutuksesta routakalliolla, jonne on suunnitelmissa myös mikroauto rata. Tehkää alajärvellikin kokonaissuunnitelma. Jospa löytyisi hylätty soran tai kalliomurs….ja keskittää sinne moottoriurheilu