
Keltainen Jaffa, pari kuumaa käristettä ja pesäpallopeli Alajärven Ankkurit – Vimpelin Veto. Voiko olla enää legendaarisempaa tapaa avata Suomen suvi?
Tiistai-ilta olisi varmaan syytä julistaa yleiseksi vapaapäiväksi vähintäänkin Järviseudulla.
Odotettavissa nimittäin on, että muun muassa Luoma-ahon teollisuusalueella iltavuorolaisten sairastumisiin tulee melkoinen piikki. Keskiviikon työpaikkakeskusteluissa kaikki syyt poissaoloon pelistä tuomitaan varmasti tekosyiksi.
Vimpelin viime kausien huikeat yleisömäärät kyseenalaistavat jopa kotijoukkueen kovemman kannatuksen ja sen, näkyykö tiistain tapahtumassa enemmän sinikeltaista vai sinivalkoista. Viime perjantain Kouvola-taistelussa kovaan kannustukseen innostunut kotiyleisö antaa odottaa ottelusta tunnelmarikasta tapahtumaa.
Vimpelin faneille jo jaksopisteen menetys tässä ottelussa, tappiosta puhumattakaan, on lähes maailmanloppu ja Ankkurikannattajille jo jaksovoitto on toinen joulu tai ennenaikainen juhannus.
Joukkueiden osalta tiistai-illan kamppailusta ei panosta puutu, tässä pelataan paljon muustakin kuin sarjapisteistä. Vedon pelaajille ei tässä ottelussa kelpaa kuin puhdas voitto tai maitokauppaan ei ennen seuraavaa Ankkurit – peliä kehtaa mennä. Ankkureilla taas ei ottelussa ole kuin voitettavaa ja kaikki paineet jäävät Vedon tähtisikermälle.
Samalla käydään nykyisten ja tulevien pesäpallokenttien tähtien ja kahden toimintamallin taisto, kun melkein kokonaan omista kasvateista koostuva Ankkurijoukkue haastaa lähes täysin valmiista huipuista kootun Vedon.
Lyödäänko Vetoa – uppoaako Ankkurit
Molempien joukkueiden alkukausi on pisteiden valossa sujunut hyvin. Veto on kärsinyt kauden ainoan tappionsa Kainuun kultajunalle palaamalla Sotkamon Hiukasta pistepussi tyhjänä.
Ankkurit on todistanut hyvänä päivänä pystyvänsä voittamaan joukkueen kuin joukkueen. Suomen pesäpallokansaa kohahduttanut kolmen pisteen voitto samaiselta Sotkamon Jymyltä ja vierasvoitto Kiteeltä ovat jo tähän mennessä Ankkurijoukkueen päänahkoina ja lisää varmasti janotaan. Myös edellinen kotiottelu nimivahvaa Kouvolaa vastaan oli kotijoukkueelta hyvä esitys huolimatta niukasta tappiosta kotiutuskisan jälkeen.
Kentällä nähdään kaksi alkukauden ehkä parhaiten onnistunutta etukenttää, kun Ankkurikolmikko Kivipelto – Oja-Lipasti – Koskela saa vastaansa Huuskonen-Kuusisto- Lönnmark trion. Odotettavissa on siis peli isolla Peellä, tämä on nähtävä.
Ennen ottelua Ankkurilegenda-haastattelussa on nykyisin Seinäjoen PwC:n väreissä tilejä tarkasteleva Tommi Murto. Ottelun aikana Kotipolku- terassilta saa helpotusta pahimpaan jännitykseen ja ottelun jälkipelit pelataan Bar Kupperissa, jossa ottelun jälkeen haastateltavana Ankkurijoukkueen pelaaja.