JÄÄKIEKKO | JPK:n puolustus kesti maalivahti Laasalan ”johdolla”

0
Jesse Laasala seisoi viimeisenä lukkonan JPK:lle voitollisesti päättyneessä runkosarjan viimeisessä kotiottelussa. (Kuvat: JK/jpnews.fi)

JPK-Muik II   3-2 (2-0,1-2,0-0)

Järviseudun Pallokerho (JPK) nappasi vuorostaan kotivoiton länsirannikon Munsala IK:sta. Keskimaan 3.divisioonan runkosarjapelissä JPK on pelannut nyt kaksi tappiotonta ottelua putkeen, kun edellisviikonloppuna kaatui mainion tyylikkäästi pelatussa vierasottelussa Los Bombers Pietarsaaresta lukemin 5-9. Sama kauden mittaan muuttunut ja parantunut peli-ilme jatkui myös kotiottelussa Järviseudun jäähallissa, jossa lauantai-illan tasaväkinen vastus MuIK tylsytettiin puolustamalla loppuun numeroin 3-2.

Seuran edustusjoukkueessa käynnissä olevasta nuorennusleikkauksesta ja useamman pelaajan armeijassa olo on rajoittanut merkittävästi JPK:n kauden otteita tuttuja joukkueita vastaan. Meno on ollut välillä tosi kylmää ja vastavuoroisesti on nähty ja koettu mukaviakin yllätyksiä ja hetkiä. Katsojan kannalta merkityksellisintä on saada seurata ”koko rahan edestä” tasaväkisiä ja tiukkojakin kamppailuja.

Yksi sellainen nähtiin lauantain ottelussa Alajärvellä kun ”merenrannikkojoukkue” kävi vierailulla ”järveläisiä” vastaan.

Jere Lapinkorpi vuorostaan kolmosketjun maskimiehenä Muik:n maalilla (JK/jpnews.fi)

Kotijoukkue JPK aloitti kamppailun räväkästi ja teki ottelun ekaan erään kaksi ensimmäistä maalia. Jukka-Markus Alanen taiteili ensimmäisen ajassa 12:04. Maaliin ei merkattu syöttäjää. Ja hienosti erää vieneen isäntäjoukkueen toisen tinttasi hieman ennen erän loppua ”nuorimies” Paavo Sillanpää. Kakkoskentän tehtailemaan toiseen maaliin antoivat syötöt Alanen ja Mitja Mäntyniemi.

Toisen erän alku näytti kotijoukkueelta vauhdikkaan lupaavalta, kun ykköskentän Mika Ilomäki huudatti katsomoa jo lukemiin 3-0. Syöttäjinä Niko Lehtola ja Sampo Peura. Pian Ilomäen maalin jälkeen alkoi JPK:lta ottelun synkin jakso, jossa ote peliin karkasi  ihmeellisellä tavalla ja vastustaja käytti tilaisuutensa rokottamalla ensin siirretyn rangaistuksen aikana  Lucas Lindkvistin kavennuksen 3-1:een ja vielä 2. erän viime minuuteilla Markus Hanhisuannon helpon näköisellä maalilla. Ennen kolmatta erää lähdettiin tauolle lukemissa 3-2.

Ottelun kolmas erä oli toisen erän jatkumo, jossa MuIK oli hyökkäysilmeessä selvästi isäntiä aktiivisempi ja pyrki vimmatusti lisämaaleihin. Isännät puolustivat maalin johtoaan ja toteuttivat taktiikkaansa, johon vastustajajoukkue oli pakotettu varautumaan. JPK lähdöt ja nopeat ylöstulot olivat lähes aina vaarallisia. Muikin hyökkäykset kulminoituivat tehottomuuteen. Se pääsi yrittämään jopa viidellä kolmea vastaan yllättävän tuomaritulkintojen suman osuessa isäntäjoukkueen leiriin. Mutta tälläkin kertaa valmentaja Ari Särkijärven paletti toimi ja palkintona maukas kotivoitto alkukaudesta rannikolla hävityn vierasottelun sijaan.

JPK:n viimeinen alkusarjan otteluista on S-Kiekko Retroja vastaan Seinäjoella lauantaina 16.2.

Ottelun kapteenit (oik) Sampo Peura JPK ja Fredrik Rosenberg MuIK tasaväkisen tiukan kamppailun jälkeen. (JK/jpnews.fi)
Jesse Laasala oli maalinsuulla kotijoukkueen selkäranka (JK/jpnews.fi)

MAALIVAHTIEN TORJUNNAT:

Jesse Laasala, JPK =  16 + 14 + 15 = 45

Andreas Storbacka, MuIK = 15 + 9 + 5 = 29

 


 

 

JÄTÄ KOMMENTTI