JÄÄKIEKKO | Kuortaneen kunto ei riittänyt JPK:ta vastaan 3-6

0
Kukun Miika Kattelus (22) oli JPK:n kapteeniston "käsittelyssä" (A) Sami Seppälä ja (C) Juha Huvila
Kukun Miika Kattelus (22) oli JPK:n kapteeniston "käsittelyssä" (A) Sami Seppälä ja (C) Juha Huvila. (Kuva: JK/K-Media)

KuKu – JPK 3-6 (1-3,2-1,0-2)

Keskimaan 3-divisioonan ottelussa lauantaina iltapäivällä Kuortaneen Kunto pelasi ja isännöi poikkeuksellisesti oman kotiottelunsa vastustaja JPK:n kotihallissa Alajärvellä. Kuortane ei pysynyt vastustajansa, hieman reilummalla ketjukoostumuksella pyörittämän ottelun, tempossa ja kamppailu meni rikkonaiseksi. Näin tästäkin ottelusta kirjattiin jälleen kerran runsaasti jäähyjä.

JPK aloitti pelin totutulla omalla tyylillään ja takoi jo ennen täyttä otteluminuuttia 1-0 johtolukemat taululle.

JPK:n ensimmäisen erän 1-3 johto oli kuitenkin kadota toisen erän jäähyjen melskeessä. Ainoastaan ottelun kolme ensimmäistä maalia syntyivät täysin kentällisin pelatessa ja loput kuusi jommankumman päästessä iskemään ylivoimalla. KuKu rankaisi vastustajaa viidellä kolmea vastaan kaksi kertaa Jani Halmesmäen toimesta ja JPK kerran Sami Seppälän reputtaessa Ismo Sirénin syötöstä. JPK:n lähtiessä” jäähyleikkiin” mukaan erä lopulta KuKulle 2-1.

Naapuri seurojen kohtaamisessa voittajajoukkue JPK:n sankariksi nousi Sirén, sillä hän taiteili lisäksi hattutempullaan ottelun ensimmäisen maalin sekä kolmannen erän molemmat maalit. Hyvillä tehoilla toimineen kakkoskentän Seppälän ja Sirénin lisäksi JPK:n muista maaleista vastasivat saman ketjun hyökkääjistöön kuulunut Juho Männistö, sekä JPK:n paidassa ensimmäisensä iskenyt, kolmosvitjan puolustaja Marko Kivinen. Kolmas erä oli jälleen ottelun loppua kohti vahvemmalla jalalla edenneen ja liikkeessä olleen JPK:n 0-2. Viime kamppailu tasan 7-7, mutta tällä kertaa ansaittu voitto 3-6 järvipohjalaisille.

Katso ottelun tilastot tästä linkistä!

JÄTÄ KOMMENTTI