Jari-Matti Latvala voitti rallin MM-hopeaa

0

Jari-Matti Latvala ajoi Walesissa upeasti ja taisteli itselleen ennen kisaa jaossa olleen MM-hopean
Töysän Jari-Matti Latvala ajoi hienosti Britanniasssa ja nosti itsensä Walesin rallissa tarvittavalle kolmannelle sijalle ja nousi kokonaispisteissä heti hallitsevan mestarin jälkeen toiseksi.

Kauden päätöskisan ja koko kuluneen vuoden 2010 mestaruuden voitti suvereenisti jälleen kauden kisoja hallinnut ranskalainen Sebastien Loeb. Seitsemännen mestaruutensa voittaneen Loebin kauteen mahtui 8 osakilpailuvoittoa.

Jari-Matin ura ollut koko ajan selkeän nousujohtoinen ja täytyykin olla kova kuljettaja se joka hänet aikoo ensivuonna kokonaan upouuden kauden kisoissa voittaa. Vauhdin puuttumisesta ei ole homma koskaan ollut kiinni, vaan syynä useimpaan huonoon sijoitukseen ovat olleet kokemattomuus, sekä suurempi tai pienempi epäonni.

– Kauden alussa asetin tavoitteeksi pääsyn kolmen parhaan joukkoon, kun laskin, että Sebastien (Loeb) ja Mikko (Hirvonen) ovat edellä. Kakkossija ylitti tuon tavoitteen, mutta tärkeintä oli, että se varmuus löytyi, jota lähdettiin hakemaan, Latvala totesi.

Päättyneessä MM-sarjassa Latvala voitti Uuden-Seelannin ja Jyväskylän MM-rallit ja kokosi yhteensä kuusi palkintosijaa. Seitsemännen mestaruutensa voittaneen Loebin kauteen mahtui 8 osakilpailuvoittoa.

Latvala ajoi tänään neljän ek:n etapin vielä tosissaan ja nousi 18 sekunnilla ohi neljänneksi sijoittuneen Hirvosen, joka hölläsi hieman vauhtia kisan lopussa.

Petter Solbergin oli tyytyminen kakkossijaan 19,1 sekunnin erolla Loebiin. Solberg sijoittui MM-sarjassa kolmanneksi.

Kimi Räikkösen uran ensimmäinen täysi kausi rallin MM-sarjassa päättyi Britannian rallissa kahdeksanteen sijaan. Räikkönen sanoo haluavansa jatkaa rallissa.

ralli
2010

JÄTÄ KOMMENTTI