Kuusi juniorijoukkuetta ja upouusi hiekkatekonurmi – Pesäpallo mahtavassa nosteessa Ähtärissä

0
Kaikki lisenssipelaajat ja joukkueissa ahertaneet G-, F- ja E-pelaajat palkittiin Mustikkavuorella ÄU:n pesiskauden päätöstilaisuudessa perjantaina. Lisenssipelaajia on nyt yhteensä 59.

Jouko Siirilä / J-Pnews
Kuvat: Jussi Hietaniemi
ÄHTÄRI

Pesäpallo on Ähtärin Urheilijoiden (ÄU) seuratoiminnassa jälleen vahvassa nousussa. Nousu on alkanut nappulasarjojen kautta. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tapahtunut lajin hiipuminen on nyt taakse jäänyttä elämää. Hiekkatekonurmen valmistuminen vahvistaa innostusta.

Nyt seurassa on kuitenkin kasvamassa kovaa vauhtia motivoitunutta kaartia. E-, F- ja G-poikien harjoituksissa kävi kesän aikana yhteensä 59 lisenssipelaajaa. Luku on kasvanut parin vuoden aikana melkein kymmenellä vuodessa.

G-pojat ja -tytöt palkittavana kauden saavutuksistaan

Ensimmäinen kausi uudella pesisstadionilla

Suuri ulkoinen kimmoke pelin kokemalle nousulle on varmasti ollut syksyllä 2020 alkaneen kenttäprojektin etenemin maaliin. Uusi hiekkatekonurmikenttä katsomoineen ja kioskeineen valmistui sopivasti kesän alussa Mustikkavuoren monipuoliseen liikuntakeskukseen, hiihdon, jääkiekon ja ampumaurheilun suoritustilojen rinnalle.

– Talkootunteja tehtiin 924 ja talkoolaisia oli mukana 42 henkilöä. Kustannukset olivat 23 000 euroa, josta talkootyön osuus noin 8000 euroa, kertoo Jussi Koivisto eräs seuran uuden nousun peruspilareista ja E-tyttöjen valmentaja. Kioskin valmistumisen takana olivat Ähtärin Junioriurheilun tuki ynnä ÄU:n pesäpallo- sekä hiihtojaostot.Sarjaotteluita

G-ikäisten, 6–7-vuotiaiden, pienpelisarjassa pelattiin sekä tyttöjen että poikien sarjoissa kymmenen. F-tytöt ja -pojat, 8–9-vuotiaat pelasivat kumpikin kaksitoista ottelua aluesarjassa. E-tytöt ja pojat, 10–11 vuotta, pelasivat sarjoissaan vielä pari ottelua enemmän. Otteluista Ähtärin hienolla pesisstadionilla pelattiin 31.

Sponsorit joutuivat ottamaan peli-illan tosissaan päästäkseen tasoihin ottelussa yhdistettyjä nuorisojoukkueita vastaan.
Mailan varressa Ähtärin Vuokramökkien puolesta pelaamassa ollut Suvi Hietaniemi.

Sponsorit ja E-/F-nuoret ylsivät tasapeliin!

Perjantai-iltana 10.9. stadionilla vietettiin kauden päättäjäisiä palkintojen jakoineen sekä kauden huipentaneella juhlaottelulla, jossa Ähtärin Urheilijoiden pesäpallojaoston E- ja F-tytöt pelasivat kukin yhden vuoroparin paria kymmentä toimintaa tukenutta rahoittajafirman edustajaa vastaan.

Kuulutukset hoiti ammattimaisesti Raimo Kuoppa-aho

Pelissä nuoruuden into, terhakkuus ja taito loistivat ja tuottivat peräti tasapelin lukemin 13–13 rehdissä kamppailussa, josta osaltaan huolehti kuuluttajana sanan säilää hehkutellut Raimo Kuoppa-aho.

Pesäpallojaoston Facebook-sivustolta selviää muun muassa se, että illan aikana palkittiin lisenssipelaajat sekä joukkueiden kauden peleissä seuraa edustaneet. Lisäksi muistettiin juniorituomareina toimineita Reetta Hautalaa, Vuokko Keisalaa, Aada Korsumäkeä, Alisa Koskista, Jesse Norpoa, Venla Norpoa ja Miida Viinikkaa palkinnoilla. Sosiaalisesta mediasta selviävät myös lämpimän puoleisessa alkusyksyn illassa hikoilleet sponsoripelaajat.

Uudet ja jo mukana olleet harrastajat toivotetaan uuden harjoittelukauden alkamisen merkeissä Ähtärin liikuntahallille sunnuntaina 7.11. Tarkemmat kellonajat löytyvät seuran nettisivuista ja Facebookista.

Väkeä pesiskauden päätösillassa oli noin 150 pelaajat ja taustavoimat mukaan lukien. (Kuvat: Jussi Hietaniemi)

 

 

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI