Sport Center Lakis ry:n hallinnoiman ampumahiihdon ja maastohiihdon harjoittelu- ja kilpailukeskuksen ensimmäisen vaiheen rakentamistyöt ovat loppusuoralla.
Noin puolentoista vuoden aikana Lakeaharjulle on rakennettu 4.5 km uutta latupohjaa, valaistu 30-paikkainen ampumahiihtostadion, asfaltoitu noin 1.6 km rullahiihtorataa sekä 150 metrin sakkorinki, rakennettu kaksi siltaa ja tehty mittavia alueen maisemointitöitä. Valmistuessaan stadionalue tulee täyttämään kansainvälisten kilpailujen järjestämisvaatimukset.
.
Talkootunteja on kertynyt vuoden 2014 aikana vajaat 2000 tuntia, joka euroissa on noin 30 000. Talkootunteja on kirjannut vajaat 60 henkilöä. Hankkeen kokonaisbudjetti noin 600 000 euroa, josta kuntien osuus on 120 000 euroa, Ely-keskuksen 180 000 euroa, yksityisen rahan osuus 225.000 euroa ja talkootyön osuus 75.000 euroa.
– Merkittävässä roolissa ovat olleet myös alueen ja maakunnan yritykset, yksityiset henkilöt, alueen kunnat, Järvi-Pohjanmaan yrityspalvelu ja Ely-keskus, josta heille lämmin kiitos. Sport Center Lakis ry:n toimintaan on sitoutunut alueelta ja maakunnasta viisi urheiluseuraa, viisi kyläyhdistystä sekä erikoislajeista muun muassa suunnistus, maastopyöräily ja Suomen Ladun paikallisosasto. Lajiliittojen ja piirien yhteistyö on ollut myös kannustavaa, toteaa Sport Center Lakis ry:n toiminnanjohtaja Reino Rauhala.
– Merkittävää on myös ollut se, että rakentamisen ohessa on rakennettu verkostoa alueen yrittäjien ja matkailutoimijoiden kanssa. Tässä työssä tärkeässä roolissa on ollut Järvi-Pohjanmaan yrityspalvelun hallinnoima Lakeaharju – Kehittyvä palvelukokonaisuus-hanke, jota osa-aluetta on koordinoinut projektipäällikkö Viivi Korkiatupa-Savola. Hanke päättyy myös tämän vuoden lopussa, toteaa Reino Rauhala.
– Mittavan projektin onnistumisen kannalta erittäin merkittävää on ollut isojen joukkojen hieno sitoutuminen ja ennakkoluuloton asenne saada alueelle ja maakuntaan yhdessä aikaan jotain sellaista, joka ympärivuotisesti tulee palvelemaan väestöä sekä tarjoamaan virkistystä ja elämyksiä, toteaa Rauhala.
Markku Koivumäki jatkaa puheenjohtajana
Sport Center lakis ry:n puheenjohtajana jatkaa Markku Koivumäki Patanasta ja varapuheenjohtajana Jari Arpala Vimpelistä. Hallituksessa jatkavat Tiina Koivuniemi Vimpelistä, Risto Olli Kauhavalta, Tapio Kantokoski Alajärveltä, Kari Juttuniemi Lappajärveltä, Erkki Rantakangas Lappajärveltä, Kirsi Joensuu Kuortaneelta, Mika Rinta-Keturi Seinäjoelta ja uusina Ilpo Purola Evijärveltä sekä Esko Ahonen Lestijärveltä.
Varajäseninä jatkavat (osallistuvat kokoukseen): Reijo Tamminen Vimpeli, Kari Karhumäki Seinäjoki, Markku Herala Lappajärvi, Timo Halla-aho Alajärvi, Tapani Harju Vimpeli ja uusina Eija Järvinen Lappajärvi sekä Kaija Hänninen Vimpeli.
Hallituksen ja työryhmien sihteerinä toimii toiminnanjohtaja Reino Rauhala.
Talousryhmän puheenjohtajana jatkaa Heikki Tuomela Lappajärveltä. Jäseninä jatkavat Martti Pihlajamaa Patanasta (hän toimii myös rakennustoiminnan vastaavana), Ari Mastokangas Alajärveltä, Esa Rannila Vimpelistä ja Jorma Luoma Kauhavalta.