Lapuan Virkiän hallinta naisten pesäpallossa jatkuu. Seura voitti kolmannen peräkkäisen Suomen mestaruutensa, kun se kukisti hyvin taistelleen Porin Pesäkarhut kolmannessa loppuottelussa kotonaan kotiutuslyöntikisan päätteeksi 2-1 (3-1, 2-4, 0-0, 2-1). Lapua voitti näin mestaruuden puhtaasti voitoin 3-0.
Lapua hävisi huikean kautensa aikana vain yhden ottelun, runkosarjassa juuri Porille. Ennen tämän päivän ottelua joukkue oli voittanut peräti 17 ottelua peräjälkeen ilman jaksotappiota, mutta nyt Pori pakotti Virkiän ylitöihin viemällä ottelun toisen jakson.
Supervuoro ei tuonut juoksua, joten ratkaisu haettiin kotiutuslyöntikisasta. Mestaruuden ratkaisseen juoksun löi Virkiälle Tiia Koivuniemi ja sen toi Paula Saloranta.
Mestaruus on Virkiälle kaikkien aikojen kymmenes ja viides 2000-luvulla.
Jyväskylän Kirittäret varmistivat pronssimitalinsa eilen Lappeenrannassa.