
Lauhasmaa Motorsportin kausi 2013 alkoi vauhdikkaasti Lapualla kolmen erikoiskokeen mittaisella pienoisrallilla. Tiimi kiertää talven ja kesän kotimaiset F-cupin osakilpailut, joita järjestetään ympäri Suomea.
Motorsportin kilpailukalustona toimii huippuunsa säädetty, hyväksi todettu, ”vanhakoppanen” Ford Escort legenda, joita muutamia näkee vielä F-cupeissa ja Historic-luokissa.
Lauhasmaan kilpa-autoon tehtiin menneen syksyn ja alkuvuoden aikana pieniä muutoksia, joiden tavoitteena on saada hieman enemmän ajettavuutta niin tehon kuin väännönkin osalta.
Fordia käytettiin myös testi- ja mittauspenkissä, jotta koneeseen saatiin tehtyä ennen kauden ekoja kisoja tarvittavat hienosäädöt.
Lapualaisjuurisen rallitiimin ensimmäinen ”testi”-kisa ja ensimmäinen erikoiskoe käynnistyi lupaavasti, jossa kuljettaja Mikko Lauhasmaa ja kartturi Teemu Sillanpää ajoivat luokkansa toiseksi nopeimman ajan.
Toisella erikoiskokeella sattuneet muutamat pienet ajovirheet toivat pari sijaa pudotusta, mutta kolmannen erikoiskokeen jälkeen kuljettajaparilla oli syytä hymyyn, kun he nousivat luokkasijoituksessa kolmanneksi. Näin ollen sijoitus kovassa luokassa oli kaikenkaikkiaan hyvä.
F-cupin avauskisassa sattui ja tapahtui
Seuraava kisa Lapuan kisan jälkeen koittikin jo viikon päästä. Ramirent Mäntsälä- ralli toimi F-cupin avauskisana.
-Kilpailupäivänä vallinnut kova pakkanen aiheutti monelle kilpailijalle ongelmia, ja se koitui ongelmaksi myös meille, kertasi kartturi Teemu Sillanpää kauden avauskisan kommelluksia.
-Vetoauton sekä kilpurin käyntiin saattamisen jälkeen lähtöömme oli aikaa enää tunti, ja ilmoittautuminen sekä kilpurin katsastus oli vielä tekemättä. Asiat jäivät siis viime metreille, mutta kaikesta huolimatta ehdimme lähtölavalle oikeaan aikaan, ja pääsimme jatkamaan matkaamme ensimmäiselle erikoiskokeelle. Erikoiskoetta emme ehtineet kuitenkaan ajamaan kuin noin viisi kilometriä, kun huomasimme vaihteen jääneen päälle, ja totesimme vaihteensiirtäjän hajonneen. Muuta vaihtoehtoa ei siis ollut kuin rullata auto tiensivuun, ja täyttää keskeytysilmoitus, harmitteli Sillanpää Hyvinkäälle ja Mäntsälään tehtyä ”hukkareissua”.
Lauhasmaa Motorsportti kisaa seuraavaksi F-cupin osakilpailussa Jämsässä 9.2.2013.
Lauhasmaa Motorsport on Lapualla majaa pitelevä rallitiimi, johon kuuluvat kuljettaja Mikko Lauhasmaa, kartturi Teemu Sillanpää ja huoltopäälikkö Ismo Lepistö.
Lauhasmaa Motorsport kilpailee kaudella 2013 F-cup rallisarjassa.
Tiimin facebook sivut löytyvät osoitteesta www.facebook.com/LauhasmaaMotorsport.
Kaudella 2013 yhteistyökumppaneina toimivat:
Seinäjoen Lasipalvelu
koneita.com
Sähköliike Sillanpää Oy
Jpnews.fi
Superwatti.fi
Rallikuvat.net
Peratielle.com