Lehtimäen lumet onneksemme vielä kasalla… – Pohjanmaan vedet tulvivat !

0
Töysänjoki virtaa Ponnenjärvestä Alavuden ja Kuortaneen kautta kohti merta. Joki on Lapuanjoen alkuvesiä. Harvinaista on, että vesi on levinnyt lokakuun lopussa uomastaan pelloille Töysän keskustan alueella. (Kuva: Pentti Hautala)

Teksti ja kuvat: PENTTI HAUTALA

Tämä syksy on ollut säiltään vaihteleva. Lämmintä on ollut enimäkseen kymmenkunta astetta. Välillä satoi luntakin yli parikymmentä senttiä. Lumen sitten sulaessa suvisäistä ja sateista, seurasi tulvat. Vesi nousi Pohjanmaan maakunnissa järvissä ja joissa peloille, metsiin ja teillekin. Sääntietäjät ovat ennustaneet, että todellinen wanhanajan talvi saapuu ainakin hetkellisesti Suomeen vasta tammikuun lopulla.

Tietojen ja ennusteiden paikkansapitävyys nähdään kuitenkin käytönnössä 2-3 seuraavan kuukauden aikana. – Nyt saatavissa olevien säätietojen perusteella on luvassa paljon lämpöasteita ainakin marraskuun 10. päivän seutuville saakka.
Se on kuitenkin tässä tilanteessa hyvä, kun Alajärven Lakeuden Lapin hiihtokeskuksen, Lehtimäen Valkealammen viime talvena säilötyt lumet ovat vielä levittämättä maastoon.

Menneinä talvina ensilumen ladulle on päästy Lehtimäellä sauvomaan jo lokakuun lopussa.
Valkealampi-seura ry:n päämiesten, puheenjohtaja Juha Hauta-ahon, Heikki ja Jorma Hauta-ahon, Pentti Ahopellon sekä Juha Suosalon tiedän askeltaneen tiuhaan, kun lunta turputti sankasti lokakuussa.

Jos puuhamiesten pokka olisi pettänyt ja lumi levitetty maastoon se sulaisi nyt solisten suksien alta pois.

Tälle hetkellä säilölumet ovatkin hyvässä tallessa pressujen ja sahajauhojen alla. Lumikasat odottavat vielä, meidän monien kunto- ja kilpahiihtäjien onneksi, levittämistä ainakin vielä marraskuun puoleenväliin saakka.

Lehtimäen Jyskeen hiihtojaoston puheenjohtaja Pentti Ahopelto vihjaa, että lumen levittämistä maastoon laduiksi odotetaan ainakin säiden kylmemiseen saakka. Siihen asti, kun pakkaset kohmettavat maastoa ja luvataan kylmempiä säitä pidempään.

– Suunitelmissa on se, että LeJy:n perinteisiin joulukuun kansallisiin Valkealammen hiihtoihin olisi latua tarjolla, vihjaa Ahopelto.

Kansalliset Valkealammen hiihdot ovat merkitty Hiihtoliiton kalenteriin hikoiltavaksi 13.12. 2020. Kyseessä on vapaantyylin kilpailut, jotka onnistuvat ohuessakin lumikerroksessa. ”Pertsan” eli perinteisen tavan hiihtokisojen latu-urat vaatisivat alleen vähintäinkin 20 sentin tampatun lumipohjan.

….Ja lokakuun lumien sulassa sateissa vesi valloitti Ponnenjärven lähimetsääkin. Tätä ei ole tapahtunut tähän vuodenaikaan ”miesmuistiin”.( Kuva:Pentti Hautala)

JÄTÄ KOMMENTTI