Lentopallon miesten ykkössarjan välierissä Akaa-Volley oli parempi Mikkelin Passareita vastaan otteluvoitoin 2–0. Keskiviikkoiltana Toijalassa käydyssä toisen välieräparin keskinäisessä kamppailussa haettiin vastustajaa finaalikamppailuun Kyyjärven Kyky-Betsetiä vastaan. Lopputulos 3–0 (35–33, 25–22, 25–23)
Passareilla oli peräti kahdeksan eräpalloa avauserässä, mutta Akaa sai lopulta ratkaisun leveäksi menneestä torjunnasta. Akaa sai pitkän 1. erän voitosta puhtia punnertaa vielä kaksi seuraavaakin erää. Se puolusti uhrautuvasti, haki palloja peliin ja hyökkäsi ennakkoluulottomasti. Passareilla oli toisessa erässä vielä omat pienet mahdollisuutensa 20-18 johtoasemassa, mutta sen hyökkäyspään kovuus ei tällä kertaa riittänyt kovaan draiviin itsensä psyykannutta isäntäjoukkuetta.
Passareiden ykköspalkittu Joonas Osala kertoi vastustajoukueen olleen lyötävissä, mutta oma joukkue ei pystynyt ratkaisuottelussa parhaaseen suoritukseensa. Osalan mukaan pienet huolimattomuusvirheet vaikuttivat pelin kulkuun.
Passareiden valmentaja Mika Leinonen antoi myös tunnustusta Akaalle ja sanoi ottelun perusteella oikean joukkueen menneen jatkoon.