LENTOPALLO | Kyky-Betset taisteli työvoiton Lempäälän Kisasta ja jatkaa välieriin Rantaperkiön Iskua vastaan

0
Kykyn peli kulki kotiottelussa Hurmosta vastaan lauantaina (Kyky/arkistokuva)

Kyky-Betset – LeKi 3-1 (25-22,25-22,22-25,28-26)

Puolivälierien jännittävät putoamiskamppailut aloitettiin lauantaina LeKi:n kotikentältä ja jatkettiin sunnuntai-iltana Kyyjärvellä Kyky-Betsetin ”myllyhuoneessa” Nopolassa. Taistelu oli kovaa jossa betonimiesten ”uralle” haettiin jatkoa kultaisen erän kautta.

Viikonlopun miesten 1-sarjan lentopallon puolivälierä taistelussa lauantaina LeKi otti kotonaan Lempäälässä huikeassa ottelussa 3-2 voiton, mutta se ei betonimiesten lujaa tahtoa heilauttanut. Tiukasta, mutta hävitystä vierasottelusta jäi matkaan hirmuinen buusti, joka näkyi joukkueen tahtotilassa. Viidennen erän tappio 20-18 ja erän kolme hukattua ottelupalloa eivät nekään lannistaneet. LeKi taisteli kotiareenallaan vimmatusti ja sai pelin poikki. ”Meidän päivä on sitten huomenna” -vahvoin ajatuksin poistuivat betonimiehet kotimatkalle.

Sunnuntai-iltana jatkettiin Kyyjärvellä ja kaikki tiesivät että vaaditaan normi pelin voitto ja sitten vielä kultaisen erän trilleri. Lataus oli hieno. LeKi pisti parastaan libero Jyri Niemen johdolla, johon Siirilän Tuomas antoi tukea kovilla hyökkäyksillään. Ex-Kykyjen sinnittely ei riittänyt. Väliahon veljekset olivat tehneet sellaisen käärmehutun että oksat pois. Soinin Hautakylän miehet varastivat koko shown. Mikon Lempäälässä alkanut syöttö alkoi kulkea entistä hurjemmin ja vei uskon vastustajalta. Mikan torjunta työskentely sai katsomon ulvomaan jota tuntui jo ”pahalta” sivusta katsella. Taisi Mika pelata tähän mennessä elämänsä pelin. Koko betomiesten joukkue taisteli mahtavasti ja Nopolan liikuntahallin ennätysyleisö (334) takasivat jatkopaikan tuleviin välieräotteluihin.

Ykkössarjan runkosarjan ”pistekunkku” Aivars Petrusevics palkittiin (KyKy)
Ottelun parhaina palkittiin LeKi:n Kasimir Luostarinenja KyKy:n Mika Väliaho. Palkinnot luovutti ottelun isäntänä toimineen Betset Oy:n puolesta Esa Kyrönlahti (Kyky)

Välierissä vastaan asettuu Suomen ”Mansen”, Tampereen, tällä hetkellä kovin lentopallojoukkue. Runkosarjan ykkönen, Rantaperkiön Isku, käveli Napan yli puolivälierissä.

Välierät alkavat lauantaina (23.3.) Kyyjärven kuumassa saunassa klo 18.00 ja jälkilöylyä on sitten luvassa sunnuntaina (24.3.) Tampereen Pyynikillä klo 17.00. Samalla kaavalla edetään ja parin voittaja menee Liigakarsintaan ja Ykkösen finaaliin.

 

Kevät on pelimiesten parasta aikaa ja myös fanien. Kiitos kuuluu kaikille ja tätä herkkua on mieluisaa tarjoilla.

Lauantaina kaikki ajoissa paikalle silloin laitetaan ennätys saliin parissa jutussa.  Pysykää taajuudella.


 

Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI