Suomen joukkueet nimetty pesäpallon World Cup -turnaukseen Turussa

0
(jpnews.fi)

Pesäpallon World Cup -turnaukseen Turussa 20.-24.7. osallistuu ennätysmäärin joukkueita. Mukaan ovat ilmoittautuneet Australia, Intia, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Viro ja Yhdysvallat sekä tietenkin Suomi, joka lähtee miesten sarjaan jopa kahdella joukkueella.

 

Innostus kotiturnausta kohtaan on ollut poikkeuksellisen suurta, vaikka ottelut pelataan keskellä kilpailukautta.

– Suomen joukkueisiin otettiin enemmän pelaajia, jotta kansainvälinen kokemus kansallispelistä voitaisiin taata mahdollisimman monelle. Miesten osalta Suomi lähettää turnaukseen kaksi joukkuetta. Pelaajat on jaettu joukkueisiin Itä-Länsi-jaon mukaisesti, Antti Kallio Pesäpalloliitosta kertoo.

Pesäpallon World Cup -turnauksessa pelataan miesten, naisten ja sekajoukkueiden sarjat. Suomi on voittanut toistaiseksi kaikki mestaruudet, mikä on lähtökohta tälläkin kertaa.

– Ainoa tavoite on mestaruus kaikissa sarjoissa. Kotimaan sarjakausi on käynnissä turnauksen ajan, joten varsinaista tähtisikermää Suomi ei edes saisi jalkeille. Silti tason pitäisi riittää viimeisen ottelun voittamiseen, Jani Lankila Suomen joukkueenjohdosta uskoo.

Osin samaan aikaan World Cup -turnauksen kanssa valtakunnallinen pesäpallon Suurleiri tuo Turkuun 105 joukkueellista D-juniori-ikäisiä pesäpalloilijoita. Lisäksi Euroopan suurin purjehdustapahtuma Tall Ships Races täyttää kaupungin ja Aurajoen rannat.

World Cup -avajaisia vietetään Suurleirin Itä-Länsi-otteluiden yhteydessä torstaina ja päättäjäisiä arvokkaasti Suomen Joutsen -fregatilla sunnuntaina. Kaikki tapahtumat ovat osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Kansallispeliä kansainvälisesti kahdeksan maan voimin

Pesäpallon yhdeksäs World Cup -turnaus järjestetään Turussa 20.-24.7. Yksittäisiä otteluita pelataan myös Mynämäellä ja Naantalissa. Mukaan on ilmoittautunut ennätykselliset kahdeksan maata, joista kaukaisimmat vieraat matkustavat Suomeen Australiasta, Intiasta ja Yhdysvalloista. Lisäksi turnaukseen osallistuvat Suomen ohella Ruotsi, Saksa, Sveitsi ja Viro.

 

Turnauksen alustavan otteluohjelman voit käydä katsomassa

TÄSTÄ J-PNEWS LINKISTÄ!

JÄTÄ KOMMENTTI