SUPERPESIS | Kopla nappasi nousevan tähden – Vedon Matias Rinta-aho Kouvolan uusin hankinta!

0
Ankkuri-kasvatti Matti Saukko (lyömässä) saa seurakseen keltamustiin nyt tähtipelaajan Vimpelistä. Taustalla KPL:n rosterista Juho Hacklin ja Anssi Lammila (K-Media/JK)
Matias Rinta-aho on ollut pelaajaurallaan Vedon ja Ankkurien rivistössä ratkaisupelaajana ja ykköspalkittuna (K-Media/JK)
Kouvolan Pallonlyöjien tulevien kausien runko sai lisää vahvistusta, kun viime kauden kiteeläinen Matti Latvala ja vimpeliläinen Matias Rinta-aho liittyvät mustakeltaiseen KPL:ään 2 vuoden sopimuksilla.

– Uskon, että nousemme hankintojen myötä kaudella 2015 taistelemaan jopa mitalipeleistä. Pelillisesti Latvala ja Rinta-aho tuovat peliimme vaarallisuutta ja uskon joukkueen olevan entistä rohkeampi. Rakennamme joukkuetta kuitenkin maltillisesti ja päätähtäin on kaudessa 2016, KPL:n toiminnanjohtaja Jari Vesanen kertoo.

Latvala on kouvolalaiselle pesäpalloyleisölle tuttu mies. Kolme kautta 2009–2011 KPL:ssä toivat 30-vuotiaan Latvalan palkintokaappiin 2 SM-hopeaa ja 3 Itä–Länsi edustusta. Latvalan viime kaudet ovat menneet Kiteen Pallon riveissä.

– Hienoa palata KPL:ään. Aivan kuin kotiin palaisi, Latvala kommentoi.

Jukka Mäkisen luotsaama, pohjalaisviritteinen, Kopla saa tänäkin vuonna kokonaan uutta lisäpoweria Järvi-Pohjanmaalta.

Matias Rinta-aho on noussut ryminällä Superpesiksen tähdistöön. Vimpelin Vedon hopeamiehistöstä KPL:ään siirtyvä 22-vuotias Rinta-aho oli kaudella 2014 Superpesiksen lyöjätilaston 17. Ulkopelissä siepparin tontilla pelaavalle Rinta-aholle siirto Kouvolaan oli monen asian summa.

– Halusin vaihtelua ja mulla pelaa KPL:ssä kavereita kuten Saukon Matti. KPL:stä olen kuullut hyvää ja hommat toimivat siellä. KPL:llä on nuori joukkue, jossa on varmasti paljon virtaa, Rinta-aho pohtii siirron taustoja.

– Sain pelata Vedon ykköskärjessä koko kesän, mutta tilanteita voi tulla KPL:ssä enemmän. En tullut pelkästään isomman roolin perässä, Vimpelissä asiat toimivat hyvin, Rinta-aho antaa tunnustusta kasvattajaseuralleen.

KPL tiedottaa sivuillaan, että sillä on sopimusten myötä kasassa nyt 16 pelaajasopimusta. Pelinjohtajakysymys on vielä auki, jonka seura ratkaisee myöhemmin.

Ankkuri-kasvatti Matti Saukko (lyömässä) saa seurakseen mustakeltaisiin nyt tähtipelaajan Vimpelistä. Taustalla KPL:n rosterista Juho Hacklin ja Anssi Lammila (K-Media/JK)

Sopimustilanne 20.9.2014: (nimen perässä sopimuksen päättymisvuosi)

Jesse Eskelinen 2016
Juho Hacklin 2015
Iiro Haimi 2015
Konsta Hyötyläinen 2016
Roope Koskelainen 2016
Anssi Lammila 2017
Matti Latvala 2016
Ossi Meriläinen 2015
Tommi Mäentausta 2016
Teemu Nurmio 2016
Markus Piispa 2016
Matias Rinta-aho 2016
Joni Rytkönen 2016
Matti Saukko 2016
Sasu Toikka 2015
Lassi Vuorela 2016

Menneen kauden joukkueesta varmoja lähtijöitä ovat: Jani Ahonen, Mika-Matti Ojala ja Juho Toivola. Ahosen ja Ojalan uusi osoite on Ykköspesiksessä pelaava lähinaapuri Haminan Palloilijat, jossa myös KPL:n oma kasvatti Jesse Eskelinen lukkaroi ensi kaudella lainasopimuksella.

JÄTÄ KOMMENTTI