SUPERPESIS | Rantanen palaa takaisin Superiin Raahessa – Ankkurihenki nousussa!

0
Lukkarilegenda Riku Rantanen ryhtyy osaltaan nostattamaan Ankkureita takaisin omalle tasolleen

Lukkarilegenda Riku Rantanen ryhtyy osaltaan nostattamaan Ankkureita takaisin omalle tasolleen (Kuva: Jukka Ketonen)
RAAHE – ALAJÄRVI  14.6. klo 18.00
Tiistai-illan kauden ensikohtaamissa olevat joukkueet kohtasivat viime kaudella kahdesti. Kesäkuun alussa Raahe oli kotonaan parempi lukemin 2-1 ja heinäkuussa Kitrolla Alajärvi voitti ottelun samoin lukemin. Ankkureilla on kolmesta ottelusta taskussaan yksi voitto ja kaksi tappiota. Raahen peli on lähtenyt viime otteluissa kulkemaan ja tuloksena kaksi voittoa ja yksi tappio.

Raahen joukkue muuttui tähän kauteen merkittävästi, kun Marko Pelkonen ja Antti Korhonen matkasivat Ouluun. Lisäksi Timo Kallion uusi joukkue löytyy Joensuusta. Pattijoella on satsattu rohkeasti nuoriin pelaajiin, mutta ilman tukipilareitaan Topi Kososta ja Jussi Kemilää joukkue tuskin olisi kymmentä sarjapistettä kerännyt. Kososen on valtakunnan ehdotonta lukkarieliittiä ja näin äärimmäisen tärkeä osa joukkueensa ulkopeliä. Hän johtaa myös joukkueensa lyöjätilastoa 13 pinnalla, mutta tasalukemissa on hienosti kauden aloittanut Eino Järvelä. Paavo Pelto on saanut vastuuta sisäpelissä ja on joukkueensa tehokkain etenijä. Pellon kärkkäriprosentti on myös PattU:n parhaimmistoa ja lähes 80% lukemalla ollaan kärkisijoilla myös valtakunnallisesti. 50 kärkilyönnin paremmalla puolella ovat Kosonen, Kemilä ja Pelto.

Ankkurien kokoonpano Raahessa on tavallaan paluuta vanhaan. Riku Rantasen tulo lukkariksi vapauttaa Aki Oravan oikealla pelipaikalleen ja tämä tiivistää joukkueen vaihtotilannepelaamista merkittävästi. Lukkariongelman ratkaisun lisäksi taitavasta mailankäyttäjästä Rantasesta on varmasti ilo Alajärvelle myös sisäpelissä. Ankkurien tehokkaimmat kotiuttajat löytyvät jokeripaidasta: Sami Mikkolanaho ja Tuomas Tallbacka. Tuotujen ja kärkilyöntien sarakkeessa kovimmat lukemat on Petrus Puputilla ja Aki Oravalla.

Etutilanteiden purku on jälleen avaintekijä. Etenkin kun vastassa on Kososen tasoinen lukkari. Molemmat joukkueet tarvitsevat pisteitä ja oman lisämausteensa peliin tuo myös televisiointi. Näistä asetelmista kohti huomista koitosta!

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI