Vimpelin pelinjohtaja Risto Ojanperä kävi ”vakoilemassa” nollaamisen mallia Alajärven Ankkureiden ”Ykkösnyrkin” otteista lauantaina Kitrolla.

Mistäs tuota koskaan tietää, niin tiivistä ja harmonista kahden järvipohjalaisseuran yhteistyö juuri tällä hetkellä on.
Ulvila koki kuin muotista Haminan kohtalon Superpesiksen ottelussaan Saarikentän perinteikkäässä ”pelipyhätössä” Vimpelin Vetoa vastaan.
Veto ei antanut kotikentällään Superpesiksen jumbojoukkueelle Ulvilan Pesä-Veikoille pieniäkään voittomahdollisuuksia. Veto kuittasi helposti kolme pistettä voittolukemin 2-0 (4-0, 4-0).
Isäntien voimahahmot olivat, ykköspalkittu , jokerina neljä juoksua paukuttanut Jere Dahlström (5 kärkilyöntiä/7 yritystä) sekä, kakkospalkittu, jälleen mailan varressa mitä tahansa tehnyt Henri Puputti (9/11).
Dahlströmillä näyttää olevan yhä mainiot mahdollisuudet lyöjäkuninkuuteen, vaikka hän joutui sairastuvalla ja toipilaana ollessaan pois viidestä ottelusta.
Vimpelin pelinjohtaja Risto Ojanperä näki mielestään jo Nurmoa ja Koskenkorvaa vastaan pelatuissa otteluissa joukkueensa ulkopelin selvää parantumista, vaikka niissä ei heille kaikkia täysiä pisteitä herunutkaan.
Ojanperä oli myös Ulvilaa vastaan käydyssä sunnuntain päiväottelussa tyytyväinen kakkoskärkeensä. Mikko Haukkala ja Tuomas Lönmark tehtailivat liki puolet joukkueensa juoksuista.
Kiri nakitti Tahkon
Sunnuntain toisessa iltapäiväottelussa Jyväskylän Kiri ”yllätti” Hyvinkään Tahkon puhtaasti 2-0.
Ex- ankkurilaiset Jyri Kyllönen ja Juhani Lehtimäki olivat joukkueensa parhaina palkitut. Juhani Lehtimäen siirtyminen kesken kautta toisesta jyväskyläläisseurasta Kiriin on tuonut selvästi piristystä ja uutta potkua Keski-Suomen mahtiseuran otteisiin.
Kouvola haki kaksi tärkeää pistettä Oulusta
Kahden vierasottelun pitkällä pohjoisen matkareissulla Kouvola kävi häviämässä lauantaina Raahessa Pattijoelle 2-1 (1-2,5-1,1-0). Muttä tänään sunnuntaina se oli vahvempi vuorostaan Oulun Lippoa vastaan käymässään kamppailussa 1-2 (1-5,4-3,0-0,1-3)
Jännittävä vääntö saatiin ratkaisuun vasta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.
Kossu kaatoi Sotkamon
Voitollaan Sotkamosta ilmajokelaiset vahvistivat asemaansa sarjan keskikastissa ja pitävät edelleen hienoista hajurakoa kiteeläisiin. Toisaalta Kossun kaato Sotkamosta auttaa Vimpelin Vedon pysymistä Kouvolan kanssa runkosarjan ”topissa”.
Kossun kotivoitto ratkesi hienosti supervuorossa 2-1 (4-6,5-1,1-0).
Onnittelusäke lähtenee Vedon toimistosta vimeistään maanantaina Koskenkorvan suuntaan.
25-07-2010 SARJATAULUKKO M SUPERPESIS RUNKOSARJA JOUKKUE OTT 3P 2P TP 1P 0P JAKSOT JUOKS P Vimpeli 23 12 6 0 2 3 34- 12 (231-120) 50 Kouvola 21 12 6 0 2 1 35- 9 (174- 80) 50 Sotkamo 23 13 4 0 2 4 33- 11 (201-128) 49 Oulu 23 10 3 0 2 8 28- 21 (181-128) 38 Hyvinkää 22 7 5 0 5 5 27- 22 (136-107) 36 Raahe 21 6 6 0 3 6 25- 19 (174-140) 33 Koskenkorva 23 5 5 0 3 10 22- 29 (132-191) 28 Kitee 23 4 5 0 3 11 20- 28 (140-184) 25 Kiri 23 2 6 0 6 9 20- 31 (125-178) 24 Nurmo 22 4 4 0 2 12 16- 29 (148-194) 22 Joensuu 22 2 3 0 4 13 13- 36 (104-179) 16 Ulvila 22 0 4 0 2 16 10- 36 ( 68-185) 10