SUPERPESISTULOS | Ankkureilta upea taisteluvoitto Siilinjärvestä

0
Ankkurien ykköspalkittu kultakypärä Markus Hallasuo jatkoi Siilinjärvellä siitä mihin sunnuntaina Kitrolla jäi (4 juoksua) ja häntä hienosti "säesti" (oik) Martti Viitasalo (2) (JK/K-Media/jpnews.fi)

SIILINJÄRVI – ANKKURIT  0-1 (4-4, 2-3)

Siilinjärvi Pesis ja Alajärven Ankkurit kävivät jälleen tiukan väännön keskinäisestä paremmuudesta miesten Superpesiksessä. Nyt pelattiin vuorostaan ja toistamiseen SiiPe:n kotiareenalla. Kolmas pudotuskierros toi vierailijajoukkue Ankkureille tärkeän voiton, sillä seurapaikka Superpesiksessä oli ensimmäisen kerran katkolla siilinjärveläisten eduksi.

Ankkurit taisteli urhoollisesti ensin takamatkalta ensimmäisen jakson tasoihin ja iskivät toisen jakson toisessa ja kolmannessa vuoroparissa tarvittavan kaulan ja pitivät tiukasti johtonsa jakson loppuun saakka. Kuten hyvin muistamme myös sarjan ensimmäinen aloittava osaottelu Siilinjärvellä päättyi tulokseen 1-0 SiiPen hyväksi. Ankkurit pelasi samalla kokoonpanolla, sillä erotuksella, että nyt matkassa ollut joukkue oli lyöntivoimaisempi Martti Viitasalon ollessa Markus Hallasuon ”tulitukena”. Komeasti miehet lunastivat joukkueen ja yleisönsä odotukset iskemällä kipeästi tarvittavat juoksut. Hallasuo taiteili kotiutuksista neljä (4/0) ja Viitasalo kaksi (2/0). Yhden juoksuista iski vielä Antti Pukkinen, Ville Postin juostessa. Vielä  kun saataisiin ne pari pelaajaa joukkueessa palautumaan paremmalle tasolleen tuleviin tärkeisiin peleihin, niin Ankkuri-joukkue olisi yhtenäinen ja vaikeasti voitettavissa oleva kokoonpano.

Siilinjärven ”pahat pojat” Samu Vainikainen, Kimmo Lukkari ja Teemu Kinnunen ovat kamppailujen vanhetessa yhä selkeämmin pelinjohtajansa Perttu Westersundin nojaamat luottomiehet. Pelinjohtajalta löytyy myös kovaa luottoa joukkueensa ykköskärkeen ryyditettynä etenijäjokeri Simo Vainikaisella.

Kolmostilanteet Siilinjärvellä nyt Ankkurien eduksi 18-14

Siilinjärvi: 1 1 0 2 = 4 | 1 0 0 1 = 2 | 0
Alajärvi:    2 0 0 2 = 4 | 0 1 2 0 = 3 | 1

Siilinjärvi: Ville Pietinen 0/1, Antti Rinnevuori 0/1, Samu Vainikainen 1/0, Teemu Kinnunen 2/0, Kimmo Lukkari 3/0, Simo Vainikainen 0/1, Sebastian Lahti 0/3
Palkitut: I Samu Vainikainen, II Kimmo Lukkari

Alajärvi: Manu Haukkala 0/3, Severi Piispanen 0/1, Ville Posti 0/1, Tuomo Lönnmark 0/1, Antti Pukkinen 1/0, Markus Hallasuo 4/0, Mikael Penninkangas 0/1, Martti Viitasalo 2/0
Palkitut: I Markus Hallasuo, II Severi Piispanen

Tuomarit: Kosti Rautiainen ja Immo Rautiainen

Yleisöä: 821

Kelkka kääntyi Pohjois-Savossa ja seuraavaksi suunnataan Ankkurien ja järvipohjalaisten Kitrolle ratkomaan paremmuutta. Samalla nähdään, vieläkö Ankkurien julkinen nöyryyttäminen kotistadionilla jatkuu. Viimeistään torstaina (22.8.) alkaen kello puoli kuusi tarvitaan ääntä, menoa ja meininkiä Kitrolle. TORVET on säännöissä kielletty lyöntien aikana! Omaa ääntään saa käyttää niin paljon kuin sielu sietää!

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI