
Pattijoen Urheilijoille ei jäänyt mitään jossiteltavaa tiistai-illan vierailulla Vimpelin Saarikentällä. Veto oli tyly isäntä joka pelasi näytöstyyliin leikitellen selvän kotivoiton ja jatkopaikan miesten Superpesiksen finaaliotteluihin hallitsevaa Suomenmestaria Sotkamon Jymyä vastaan.

Tyhjin taskuin ei vimpeliläisten tarvitse loppuottelupeleihin suinkaan lähteä, sillä se varmisti jo vähintäänkin hopeamitalit itselleen lyömällä vakuuttavasti illan ottelussa raahelaiset. Pattijoki oli, omiaan kannustavan kauden ennätysyleisön huutomyrskyn edessä, täysin tuuliajolla. Se ei löytänyt mistään kohtaan nimekästä kokoonpanoaan ratkaisuun yltävää suorittajaa. Pattijoki jäi varjojen maille myös toisella jaksolla, kun se joutui sivusta seuraamaan isäntäjoukkueen ensimmäisen jakson myllytystä. Jaksojen välinen tauko ei riittänyt mitenkään raahelaisten uudelle tulemiselle takaisin voittokamppailuun.


Vedon joukkue pelasi täydellä miehistö rintamalla, ja tulos oli murhaavaa. Seuran kannalta ilahduttavaa on, että sen nuoriskaartiin kuuluvat pelaajat Mikko Kanala ja Matias Rinta-aho kantoivat komeasti vastuuta ja siivittivät samalla koko joukkueen peliä. Saarikentän metkut tunteva isäntien iskijävoittoinen jokeriosasto teki tuhoisaa jälkeä maestro Janne Mäkelän johdolla.


Pattijoki aloittaa pronssipelit Joensuun Mailan kanssa ensi lauantaina ja Vimpeli jatkaa loppuotteluun, jossa se saa vastustajakseen tutun finaalikumppanin Sotkamon Jymyn.
Vimpelillä on jälleen kerran erinomaisen hyvät mahdollisuudet ja lähtökohdat yltää aina Suomen mestaruuteen saakka.


Vimpeli: 1 1 1 9 = 12| 1 2 2 0 = 5| 2
Raahe: 0 0 0 0 = 0| 0 0 0 0 = 0|0
.
Vimpeli: Teemu Isoketo 0/1, Sami Haapakoski 0/3, Henri Puputti 0/3, Antti Kuusisto 2/0, Hannu Huuskonen 0/1, Tuomo Lönnmark 0/2, Mikko Kanala 1+1/2, Perttu Hautala 0/2, Severi Lassila 1/0, Matias Rinta-aho 1+3/1, Mikko Rantalahti 3/1, Janne Mäkelä 5/1
Palkitut: I Mikko Kanala, II Janne Mäkelä
.
Raahe:
Palkitut: I Timo Kallio, II Jussi Kemilä
.
Tuomarit: Peter Laitio ja Ari Kiviniemi
Yleisöä: 3462