Vimpeli-palkinto 2021 myönnettiin Arto Ojaniemelle

0
Kari Ovaskan suunnittelema, Pesäpalloilija-patsas on pesiksen mahti maakunnassa Etelä-Pohjanmaalla Vimpelissä (Kuva: Jukka Ketonen)

Itä-Länsi-tapahtuman yhteydessä jaettava Vimpeli-palkinto on tänä vuonna myönnetty Pesäpalloliiton entiselle toiminnanjohtajalle Arto Ojaniemelle.

Palkintoraadin muodostivat puheenjohtajana Tuomo Hovila Vimpelin Vedosta, toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta Pesäpalloliitosta sekä Jyväskylän Kirittärien Petri Kaijansinkko ja Sotkamon Jymyn Mikko Kuosmanen edellisvuoden mestarijoukkueiden edustajina.

Elämäntyönsä pesäpallon parissa tehnyt Ojaniemi yllättyi saamastaan tunnustuksesta täysin.

– Hiljaiseksi vetää, tällainen huomionosoitus vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Olo on hyvin tunteikas ja sitä on vaikeaa pukea sanoiksi. Pesäpallolle olen antanut paljon, mutta paljon olen rakkaalta lajilta myös saanut. Lämmin kiitos palkintoraadille, Ojaniemi totesi liikuttuneena.

Palkintoraadin perustelut

Arto Ojaniemi on tehnyt elämäntyönsä pesäpallon parissa. Arto aloitti pelaamisen kasvattajaseurassaan Karvian Kirissä, mistä hän siirtyi pelaamaan helsinkiläisiin pesäpalloseuroihin. Arto myös toimi tuomarina usean vuoden ajan.

Suomen Pesäpalloliitossa Arto aloitti kilpailupäällikön tehtävissä vuonna 1983, ansioituen mm. sähköisen tulospalvelun ja tilastoinnin kehittäjänä. Arton siirryttyä silloisen markkinointiyhtiön Pee-Mediat Oy:n (sittemmin SportUp Finland Oy) palkkalistoille, hän oli tv-tuotannoissa mukana monissa eri rooleissa. Tämän ohella hän toimi vielä Superpesiksen kilpailupäällikkönä.

Kun Arto valittiin Pesäpalloliiton toiminnanjohtajaksi vuonna 2006 hänen vastuulleen tuli koko liikkeen johtaminen. Tätä tehtävää hän hoiti itseään säästämättä, suurella sydämellä eläköitymiseensä kevääseen 2021 asti.

Arton sanoin: ”Pesäpallon parissa on ollut hienoa toimia eri aikakausina – on saanut tehdä sitä, mitä rakastaa.”

Vimpeli-palkinnon tausta

Kuvanveistäjä Kari Ovaska, joka on tehnyt mm. Vimpelin pesäpalloilijapatsaan, on lahjoittanut Vimpelin Vedolle pesäpalloilijapatsaan pienoisjäljennöksen. Tämä pienoisjäljennös annetaan vuosittain Itä-Länsi-tapahtuman yhteydessä kiertopalkintona yhteisölle, yritykselle tai yksityiselle henkilölle, jonka katsotaan merkittävällä tavalla tukeneen tai tehneen työtä pesäpalloilun hyväksi.

Kiertopalkinnon saajat 1994-2021

1994 Rannila Steel Oy Vimpeli
1995 Mauno Liljamo, Lapua
1996 Osuuspankkiryhmä
1997 Sotkamon Jymy
1998 MTV3
1999 Sotkamon kunta
2000 Kiteen Pallo 90
2001 Rautaruukki Oyj
2002 Antti Alho
2003 Liikenneturva
2004 Vimpelin Veto
2005 Värimiehet Oy
2006 Antero Viherkenttä
2007 Karhun tuotemerkki
2008 Pesäkarhut Pori
2009 Veikkaus Oy
2010 Aulis Paski
2011 Kirittäret, Jyväskylä
2012 Hyvinkään Tahkon miesten superpesisjoukkue
2013 Raimo Merivalo
2014 Lapuan Virkiä
2015 Unto Väisänen
2016 Nelonen Media
2017 Arto Luoma
2018 Joensuun kaupunki
2019 Päivi Pessi-Järvenpää
2020 –
2021 Arto Ojaniemi


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI