YKKÖSPESIS | Lievestuore rökitti Ankkurit kotonaan puhtaasti 2-0 (2-0,6-0)

0

Alajärvi on käynyt Laukaan Lievestuoreen hiekkakentällä jatkamassa synkkää tappiokierrettään miesten Ykköspesiksen runkosarjan toiseksi viimeisessä ottelussaan. Laukaan isännät eivät lahjoittaneet ulkokentästään Ankkureille juoksun juoksua ja veivät siten koko ottelun puhtaasti nimiinsä 2-0 (2-0,6-0)
Itkeäkkö vai nauraa?

Siinä varmaankin monen Ankkurifanin tuntemukset tällä hetkellä oman seuran edustusjoukkueen menestyksestä. Spekulaatiot käyvät kuumina moneen suuntaan. Ajatuksia joukkueen pelaamisen ”romahtamiseen”löytyy lähes yhtä monta kuin on tuumaajaa.

Pesäpallon kaikkein syvimpiin taktikoihin ja hienouksiin ei kyllä uskalla ottaa kantaa, mutta epäilyttää suuresti, että tulevia karsintavastustajia haettaisiin jo näillä kauden viimeisillä peleillä. Jos näin on, niin onpa hurjaa uhkapeliä.

Ehkä eniten keskustelua on herättänyt kylillä ja foorumeissa, se että nuorten miespelaajien peluutaminen on mennyt ”överiksi” ja enää ei oikein kukaan tiedä mikä peli on tärkein ja missäkin joukkueessa. Kun pitäisi keskittyä sarjanousuun emäseuran edustusjoukkueessa ja samalla tavoitella palkintosijaa kisaillen naapuriseuran poikien ”apuna” supersarjassa.

Kuvio on ollut jo muutaman vuoden samansuuntainen, viime kaudella tuo poikien superpesisjoukkue oli kylläkin Ankkureiden omassa seurassa. Viime vuonna kuten hyvin muistetaan voimat eivät riittäneet ”lähellekkään” poikien mestaruutta ja Kankaanpää vei nousupaikan aivan ”huulilta”.

Mutta on olemassa kolmaskin ja jopa neljäskin syy miksi superiin nousu Alajärvellä, suurelta tai pieneltä yleisöltä,  saattaa jäädä haaveksi tänäkin vuonna. Mutta niiden syiden spekulointikeskusteluja emme halua suinkaa olla käynnistämässä vielä.

Lievestuore:

Lauri Kaartokallio 0/1, Immo Kiiveri 0/2, Tapani Linna 0/1, Pekka Rajala 2/0, Jukka Ihanainen 0/1, Petrus Heinonen 1+1/2, Olli Kiiveri 2/0, Anssi Kinnunen 2/0, Ilkka Salmi 0/1.
Palkitut: I Immo Kiiveri, II Petrus Heinonen.
Alajärvi:
Palkitut: I Markus Salmenautio, II Juha-Matti Matilainen.
Tuomarit: Jukka-Pekka Raatikainen ja Jarno Valtonen.
Yleisöä: 318.

Sarjataulukko 10.08.2011
OTT 3P 2P 1P 0P JUOKS P
Hamina 21 12 4 2 3 206-115 46
Kempele 21 5 12 1 3 173-118 40
Alajärvi 21 9 5 2 5 182-113 39
Kuopio 21 5 7 7 2 165-137 36
Seinäjoki 20 8 2 5 5 165-137 33
Oulu 21 7 5 1 8 125-131 32
Helsinki 21 6 6 2 7 151-157 32
Lievestuore 21 5 2 2 12 132-136 21
Imatra 21 3 4 3 11 140-206 20
Ylivieska 21 2 5 3 11 125-168 19
Haapajärvi 21 2 4 6 10 133-206 18
Ulvila 20 1 5 5 9 113-184 18


Digi-terveysasema Kuusiolinna 700x

JÄTÄ KOMMENTTI