Täysin kontrolloitua Alajärven Ankkureiden hallintaa oli keskiviikon arki-iltakierroksen miesten Ykköspesiksen ottelu Ulvilaa vastaan. UPV:lle juoksuton ottelu päättyi Kitron pesäpallostadionilla puhtaasti isäntien jaksovoitoin 4-0 ja 4-0.
Positiivista oli havaita, että illan ottelussa Ankkureiden parhaimpia otteita esittivät kautta linjan oman juniorityön ”jyvät”. Ottelumäärien tuoma rutiin alkaa myös näkyä miehistyvissä pelaajissa. Jukka Tuomisto, Janne Kivipelto ja Sasu Iivarinen palkittiin ansiosta myöskin kotijoukkueen parhaimpina.
Kaikkien kolmen, niin sisä-kuin ulkopelikin, sujuivat mallikkaasti. Iivarinen ja Kivipelto löivät puolet joukkueensa juoksuista eli kaksi juoksua mieheen (2).
Kivipelto oli ovela lautasen takana ja kontrolloi vastustajan lyöjiä sekä etenijöitä mielin määrin. Iivarinen oli kakkopesän ja -rajan lukko, sekä torjui vartalolla muun muassa pahan ”aurinkopallon”. Jukka Tuomisto avasi Ankkureiden juoksujen teon 1.jakson toisessa vuorossa ja vapautti näin osaltaan joukkueensa peliä. Kopparin tontilla miestä on kenenkään lyöjän sarjassa enää vaikea yllättää, hän liikkuu laajalla alueella, on nopea ja ehtii poltamaan etenijöitä heitoillaan suoraan kotipesään.
Jouni Koskela hääri etukentällä mallikkaasti ja vartio siepparin paikalla rajaa rajattomasti. Kaksi tuotua juoksua on myös hyvä saldo iltapuhteelle. Kaksi kertaa kentän ympäri viilettivät myös jokeriosaston etenijät Juha-Matti Jaatinen ykköskärkenä , sekä toisena Jere Saukko.
Ulvilan parhaimpia olivat kakospolttaja Teemu Mäkinen sekä mainio lukkari Mikko Talvitie.
Sisäpelisuorituksissaan miehet olivat myös joukkueensa kaksi selvästi erottuvinta parhaimmistoa.
Ulvilan heikko sisäpeli sarjan kovinta ulkopelijoukkuetta vastaan ei antanut ottelussa vierailijajoukkueelle kuin kolme onnistunutta kolmospesä turvaa. Kotijoukkue sai omalla vahvalla sisäpelillään miehen 19 kertaa kolmospesälle.
Ulvilan pelinjohtaja Niko Enqvist harmitteli joukkueensa heikkoa sisäpeliä ja muutamia typeriä paloja, jotka veivät heidä otteistaan terän.
-Alajärvi oli tänään vahva sisäpelissään ja joukkueena ehkä kovin vastus mitä sarjan otteluissa on tähän asti vastaan tullut, tunnusti Enqvist reilusti ruotiessaan juuri päättynyttä kamppailua.
Ankkureiden pelinjohtaja Matti Iivarinen koki ottelun 1. jakson ensimmäisen vuoron hankalana, mutta oli kokonaisuutena joukkueensa suoritukseen enemmän kuin tyytyväinen. Uusien vastuunkantajien esiinmarssin hän koki myös erittäin postiivisena asiana.
– Nyt tuli myöskin ”nuoriso-osastolta” sitä tukea, mitä tässä on jo jonkin aikaa odoteltu. Se on tärkeä juttu joukkueelle, arvio Iivarinen oman joukkueensa parasta osaa käydyssä ottelussa.
Alajärvi:
Markus Salmenautio 0/1, Juha-Matti Matilainen 1/0, Jouni Koskela 0/2, Sasu Iivarinen 2/0, Janne Kivipelto 2/1, Jouni Oja-Lipasti 1/0, Jukka Tuomisto 1/0, Juha-Matti Jaatinen 0/2, Jere Saukko 0/2, Tomi Lehesvuori 1/0.
Palkitut: I Janne Kivipelto, II Sasu Iivarinen, A Jukka Tuomisto.
Ulvila:
Palkitut: I Teemu Mäkinen, II Mikko Talvitie.
Tuomarit: Rami Rintamäki ja Martti Lielahti.
Yleisöä: 351.