Aiheuttiko henkilöauton kuljettajan itsetuhoinen toiminta tahallisen liikenneonnettomuuden Alavudella?

1
Huolestuttavasti lisääntynyt ilmiö suomalaisessa siviililiikenteessä ovat muun muassa itsetuhoiset autoilijat. (Arkistokuva ei liity jutun tapaukseen)
Onnettomuudessa menehtyi henkilöautoa kuljettanut Alavuden Töysässä asunut vuonna 1973 syntynyt mieshenkilö. Törmäys oli raju ja sen seurauksena henkilöauton kuljettaja menehtyi välittömästä. Poliisin arvioissa tapahtuma vaikuttaa itsemurhalta.

Tukkirekkaa kuljettanut Alavudella asuva noin 30-vuotias mieshenkilö havaitsi hetki ennen ajoneuvojen kohtaamista, että henkilöauton kuljettaja oli äkillisesti kääntänyt autonsa tukkirekan käyttämälle ajokaistalle aiheuttaen näin nokkakolarin.

Jokin kovin tutuksi kotimaisessa liikenteessämme muodostunut ja vastaavanlainen tapahtuma sattui eilen valtatiellä 18 suoralla tieosuudella 80 km nopeusrajoitusalueella.

Törmäyksen seurauksena tukkirekan vetoauto kaatui tielle, kuten myös siinä kiinni ollut perävaunu. Kuormana olleet tukit olivat lennelleet osin tielle ja osin viereiselle kevyenliikenteen väylälle. Tapahtuman johdosta liikenne valtatielle estyi usean tunnin ajaksi kunnes paikalle tilattu nostokalusto sai tien raivattua auki. Tapahtumahetkellä ilman lämpötila oli + 4 asteta. Tien pinta oli sula ja vesisateesta johtuen märkä.

Tukkirekkaa kuljettaneella mieshenkilöllä oli tapahtuman sattuessa turvavyöt päällä. Poliisin mukaan tällä seikalla saattoi olla merkitystä siihen, että hän sai tapahtumassa vain lieviä fyysisiä vammoja. Hänet vietiin kuitenkin ambulanssilla terveyskeskukseen tarkistettavaksi.

.

Asian tutkinta Pohjanmaan poliisilaitoksen Alavuden tutkintaryhmässä jatkuu törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuolemansyyn tutkintana. Tapahtumien kulun lisäksi tutkinnassa pyritään keskittymään myös niihin syihin ja taustoihin, jotka voisivat selittää henkilöauton kuljettajan toimintaa.

………………………………………………………………….

Toimituksemme tekemän varovaisen arvion mukaan valtakuntamme liikenteessä tapahtuu raskaan liikenteen eteen ohjautuneita tahallisia ja tuhoisia hengen vaatineita yhteentörmäysonnettomuuksia joka viikko noin 1-2 tapausta?
Sano mielipiteesi mistä tämä ”vaiettu” tilasto ja huomattavassa määrin valtakunnassamme yleistynyt ”vitsaus” juontaa juurensa?
Ole hyvä ja kommentoi!

(Käytä helppoa kommentointi kanavaamme!)

Korona-kartta 700x

1 KOMMENTTI

  1. Nämä itsetuhoiset kolarit on kauheita ! Rekkamiehetkin kärsii tästä paljon… Ihmisten elämä on nykyään pinnallista ! Hetken huumassa tehdään tällaista !
    Olisi hyvä jos ihmiset ajattelisivat elämää vakavammin ja sen jälkeistä Iäisyyttä, missä vietämme sen.! Pitäisi huomata masentuneisuus läheisissä ja saada apua siihen aikanaan ! Rukoillaan Kaikkien läheisten ja Ystävien puolesta.. Jumala on Rakkaus !

JÄTÄ KOMMENTTI