Alajärvellä kolaroitiin urakalla viikonloppuna

0

Lauantaina iltapäivällä Alajärven Pynttärissä,Soinintiellä, Sivulantien liittymän kohdalla kolaroi toisiaan peräti neljä autoa. Etummainen autoista oli ollut kääntymässä Sivulantielle, takanaan toinen auto odottamassa myös kääntymistä, kun samaan risteykseen tuli Soinin suunnasta kolmas auto. Kolmas auto osui toisena olleeseen auton takakulmaan ja tämä törmäsi samalle paikalle tulleen neljännen auton kylkeen. Tämä auto oli taas osunut etummaisena jonossa olleen takakulmaan. Osa autoilijoista ja matkustajista loukkaantui lievähkösti ja ajoneuvot vaurioituivat.

PERÄÄN AJO SATTUI MYÖS KANTATIELLÄ

Harmittava peräänajo sattui Alajärvellä kantatien 68:lla eilen illalla kello 20.30 , kun moottoripyöräilijä ja kaksi henkilöautoa ajoivat peräkkäin Alajärveltä Lehtimäen suuntaan Levijoen Unkassa. Siiriläntien bussipysäkin kohdalla.

Edellä ajanut moottoripyörä oli hidastanut vauhtia siihen tulleen vian johdosta, takana ajanut henkilöauto oli hidastanut myös suhteessa vauhtiaan. Mutta kolmantena tulleen auton kuljettaja ei ollut kaan tilanteessa enää yhtä tarkkana, eikä ehtinyt jarruttamaan, vaan törmäsi edellä ajaneen auton perään.
Peräänajaneen auton kuljettaja ja matkustaja loukkaantuivat lievästi. Vaurioituneet autot jouduttiin hinaamaan paikalta.

JÄTÄ KOMMENTTI