Alajärven vs. kaupunginjohtaja Tero Kankaanpää kertoi että SPR:n kanssa ollaan sovussa samaa mieltä, että entinen linja-autoasemaksi rakennettu rakennus ja sen laaja piha-alue voi toimia jatkossakin yhtenä virallisena paikallis- ja vakiovuorojen pysäkkinä.
SPR:n kirpputori jatkaa juuri alkanutta toimintaansa tiloissa, samalla kun sen muut puiteet toimivat turvallisena koululaisliikenteen ja joukkoliikennematkalaisten odottelu pysäkkinä.
Kirpputorin sisätiloissa on myös mahdollista käydä tekemässä ostoksia ja nauttimassa vaikka kupin kahvia.
Koko uudelleen järjestelyn takana kaupungin kanssa on myös ELY-keskus, joka omalla ohjeistuksellaan velvoittaa maaliskuun puolenvälin jälkeen paikallis- ja vakiovuoroja liikennöimään kaupungin Citykorttelissa sijaitsevan vanhan linja-autoaseman pysäkin kautta.
Oy Matkahuolto Ab jatkaa edelleen tekemällään asiamiessopimuksella uudessa paikassa Alajärven Nesteen liikenneaseman tiloissa, joka sijaitsee Teollisuustien ja Alajärventien risteyksessä.
Huomioitavaa järjestelyissä on, että Alajärvellä pysähtyvät pikaliikkennevuorot eivät aja vanhan linja-autoaseman pysäkin kautta, vaan niiden ainoa pysäkki sijaitsee Teollisuustien Nesteellä.
Myöskin kaikki Matkahuollon kautta tapahtuva tavaraliikennepalvelut hoituvat samasta asiamiestoimipisteestä.