Alavuden kaupunginhallitus päätti pitää veroprosentit ennallaan

0
Alavus-on-asukkaitaan varten

Alavuden kaupunginhallituksen päätöksiä kokouksesta 8.11.

Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että veroprosentit pidetään ennallaan. Näin vuoden 2022 tuloveroprosentiksi määrättäisiin 21,25, ja yleinen kiinteistöveroprosentti olisi 0,95. Samalla todettiin, että verotuksen pitäminen vuoden 2021 tasolla tulee vaatimaan tiukkaa taloudenpitoa sekä toimintojen sopeuttamista suhteessa kertyviin tuloihin.

Osavuosikatsauksessa todettiin, että verotulojen kertymä on jatkanut edelleen hyvää kehitystään, yli 1,3 miljoona euroa vuotta 2020 parempi. Vuosikate on lähes 2,8 miljoona euroa, mutta jaksotettujen poistojen jälkeen tulos painuu kolmannen kvartaalin lopussa         – 412 tuhatta € alijäämäiseksi. Tilikauden tulos näyttäisi ainakin tässä vaiheessa muodostuvan hieman paremmaksi kuin talousarviossa ennakoitu -1,4 miljoona euroa.

Kaupunginhallitus hyväksyi valtuustolle esitettäväksi kaksi asemakaava-asiaa. Hemmingin alueen asemakaavamuutos- ja laajennusehdotus on ollut nähtävillä 1.10.-1.11.2021, ja siihen saadut lausunnot ja muistutukset on huomioitu. Toppilan teollisuusalueen asemakaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 1.10.-1.11.2021, ja siitä saatiin kuusi lausuntoa, muistutuksia ei jätetty.

Kaupunginhallitus nimesi vaikuttamistoimielimet (Nuorisovaltuusto, Ikäihmisten neuvosto ja Vammaisneuvosto) järjestöjen esityksen mukaisesti.

Kaartin alueelta tehty maakauppa omakotitalon rakennuspaikaksi hyväksyttiin. Vaalilautakuntia ja vaalitoimikuntaa täydennettiin aluevaaleja 2022 varten.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI