Ei lainkaan ainutlaatuinen tapaus Suomessa – Poliisi ”päästi”törkeän rattijuopon takaisin auton rattiin nelostiellä!

0

Vaasan hätäkeskus antoi Äänekoskelle valtatielle neljä Hirvaskankaalle tehtävän, jonka mukaan henkilöauto ei pysy omalla ajokaistallaan. Poliisipartio tapasi auton, pysäytti sen ja suoritti puhalluskokeen kuljettajalle. Puhallustulos ylitti törkeän rattijuopumusrajan, joten kuljettaja vietiin verikokeeseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Poliisi kertoi, että rattijuoppo päästettiin verikokeen ottamisen jälkeen vapaaksi.

Illansuussa noin kello puoli kuuden aikaan sama auto oli liikkeellä Jyväskylässä samaisella Nelostiellä ja ajoi Vaasan hätäkeskusken poliisille antaman tiedon mukaan holtittomasti ja teki ajovirheitä. Poliisin partio tavoitti pian ”tutun oloisen” tuntomerkkeihin sopivan ajoneuvon. Pysäytetyn auton ohjaajaksi paljastui samainen kuljettaja, kuin aiemmin päivällä tehtävänä olleessa törkeässä rattijuoppotapauksessa. Tämäkin, toistamiseen kiinniotettu, kuljettaja puhalsi taas törkeän rattijuopumuksen ylittävät lukemat.

Poliisin mukaan humalainen kuljettaja syyllistyi uudestaan törkeään rattijuopumukseen ja nyt lisäksi kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Nyt kuljettaja otettiin kiinni epäiltynä.


 

JÄTÄ KOMMENTTI