EPSHP | Koronanäytteiden määrä voimakkaassa kasvussa – vastauksien saamisessa viivettä!

0
Kuvituskuva/Arkisto

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on pidentynyttä viivettä koronanäytteiden vastauksissa. Covid-19 -tutkimuksen vasteaika eli aika näytteenotosta vastauksen saamiseen on tällä hetkellä noin kaksi (2) vuorokautta. Viiveet johtuvat koronanäytemäärien voimakkaasta kasvusta ja testilaitteiden teknisistä ongelmista.

Mikrobiologialla olleen laiterikon vuoksi toinen koronatestauslaite toimii puolella teholla. Testejä on tehty tällä viikolla ennätysmäärä. Eilen 25.8. tehtiin ennätykselliset 1036 testiä. Testejä on jouduttu lähettämään nyt myös alihankintaan.

Osastonylilääkäri Raimo Jokisalo muistuttaa että, jos näytemäärät jatkuvat tällaisina viikonloppuna, niin vastausviivettä alkaa tulla reilusti. Viivästyksen syynä ovat laiteongelmat ja lisäksi se, ettei pipetoivia käsiä ole riittävästi. Toivomme malttia vastausta odottaville.

– Pahoittelemme tilannetta ja teemme kaikkemme korjataksemme tilanteen mahdollisimman pikaisesti, toivoo Jokisalo.


 

JÄTÄ KOMMENTTI