Tilannetietoa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin COVID-19-tilanteesta
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 5.11.2020 kaksi uutta koronavirustartuntaa. Koronatartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 174. Sairaalahoidossa on edelleen muutamia potilaita.
COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 40 517. Eilen tutkittiin 334 näytettä.
Altistuminen Kauhajoella ja Seinäjoella
Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on oleskellut Valkoinen Puu-kahvilassa Kauhajoella maanantaina 2.11.2020 klo 11.00 – 15.00. Kahvilassa on ollut maskisuositus ja turvaväleistä on huolehdittu, joten kahvilassa asioineiden tartuntariski arvioidaan pieneksi. Lähikontaktit on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Tilannetta on arvioitu yhteistyössä sekä sairaanhoitopiirin että kunnan tartuntatautiviranomaisten kanssa. Asiakkaita kehotetaan kuitenkin seuraamaan oireita 14 vrk:n ajan. Jos lieviäkin koronaan sopivia oireita ilmaantuu, kehotetaan ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen. Terveyskeskuksen ollessa suljettuna pyydämme ottamaan yhteyttä maakunnalliseen päivystysapuun 116117. Tarvittaessa lisätietoja tartuntatapaukseen liittyen antaa markkinointipäällikkö Sirkku Ylikoski, Valkoinen Puu Oy, puh. 044 242 9335.
Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut Seinäjoella Pohjan Purtava-lounaskahvilassa maanantaina 2.11.2020 klo 10.30 – 11.00. Turvallisista hygieniakäytänteistä on huolehdittu, ja asiakkaiden osalta tartuntariskiä pidetään pienenä. Asiakkaita kuitenkin kehotetaan seuraamaan oireitaan 14 vrk:n ajan. Jos lieviäkin koronaan sopivia oireita ilmaantuu, kehotetaan ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen. Terveyskeskuksen ollessa suljettuna pyydämme ottamaan yhteyttä maakunnalliseen päivystysapuun 116117.
Koronatilannetta sairaanhoitopiirissä voitte seurata nettisivullamme, jonne päivittyy sekä tartuntatilanne että sairaanhoitopiirin kautta tutkittujen koronavirusnäytteiden määrä www.epshp.fi/korona