Heikki Murtomäelle Kuntaliiton kultainen ansiomerkki

0
Suomen Kuntaliitto on myöntänyt Millespakka Oy:n jätehuoltomestarille, rakennusmestari Heikki Murtomäelle kultaisen ansiomerkin yli 30 vuotisesta työstä muun muassa Alajärven ja Vihdin kaupungeissa sekä Alajärvellä toimipaikkaansa pitävässä Millespakka Oy:ssä.

Heikki Murtomäki on toiminut 14 vuoden ajan Millespakka Oy:ssä, joka on 9 pitäjän Alajärven kaupungin, Lappajärven,Vimpelin, Kyyjärven, Perhon, Soinin, Halsuan, Lestijärven ja Reisjärven kuntien yhteinen jätehuoltoyhtiö, joissa se vastaa kunnille kuuluvista jätelain mukaisista tehtävistä.

Millespakalla on varsin kattava Eko-piste verkosto, koko sen toiminta-alueella, hyötykäyttöön tulevia jätejakeita varten.

9 kunnan kotitalouksien opastaminen jätteiden lajitteluun on ollut Murtomäelle varsin merkittävä työsarka, sillä alueen kaikissa kyläyhteisöissä järjestettiin aiheeseen liittyviä  “tupailtoja” joiden annista hän vastasi.

Samoin vastuun piiriin ovat kuuluneet alueella olevat hyötyjäteasemat . Nämä tuottajavastuulain alaiset ongelmajätteiden keräyspisteet ovat tarkasti valvottuja, niin ympäristöviranomaisten kuin tullikin taholta.

Ansiomerkin Heikki Murtomäelle luovuttivat keskiviikkona Millespakka Oy:n hallituksen puheenjohtaja Arvo Hannula ja toimitusjohtaja Matti Korkea-aho.

vanhat kuorma-autot tukim

JÄTÄ KOMMENTTI