
Tänään päätettiin eduskunnassa ampumaratalaista. Lakiin kuuluu myös ampuma-aseiden kuljettaminen ja lyhytaikainen säilyttäminen moottoriajoneuvossa.
Kuljettaminen hoituu nykykäytännön mukaan, mutta lyhytaikaiseen säilyttämiseen tulee raju muutos.
Uuden lain mukaan lataamattomana suojuksessaan olevaa ampuma-asetta saa säilyttää lyhytaikaisesti lukitussa ajoneuvossa jos asesuojus on sijoitettu siten että ajoneuvon ulkopuolelta ei ole havaittavissa että ajoneuvossa on ampuma-ase. Riittävää ei ole että suojus peitetään esimerkiksi kankaalla.
– Käsitykseni mukaan ensi syksyn jahdissa asesuojus voi olla laillisesti vain auton ikkunattomassa osassa, eli henkilöauton takatavaratilassa taikka pakettiauton takaosassa, arvio Reijo Hongisto
Hongiston mielestä maastureilla, farmareilla ja lava-autoilla aseen kuljettaminen ja lyhytaikainen säilyttäminen taitaa olla lähes mahdotonta. Tämä erityisesti silloin, kun auton takaosassa on koira taikka koiria. Eihän aseita voi koirien jalkoihin laittaa, vaan aseet on laitettava auton takapenkille ja silloin ne pääsääntöisesti ovat havaittavissa auton ulkopuolelta.
-Tämä on aivan järjetön päätös jota taivastellaan viimeistään ensi syksyn karhujahdin aloituksessa. Kun karhu taikka hirvijahtiin osallistuva metsästäjä ajaa jahtipäivän aamulla autonsa metsästysmajan pihaan ja kävelee majaan sisälle kuuntelemaan jahtipäällikön ohjeita, jää ase autoon. Pihassa saattaa olla kymmeniä autoja ja kaikissa on ase taikka aseita lyhytaikaisessa säilytyksessä. Metsästysmajaan niitä ei voi viedä, se on jo turvallisuusriskikin, sanoo Hongisto
– Esitin että lakipykälän lopusta olisi poistettu kohta ” että ase ole havaittavissa ajoneuvon ulkopuolelta” , sillä tämä pieni muutos olisi korjannut tilanteen maalaisjärjellä ymmärrettäväksi.
Eduskunnassa asiasta äänestettiin. Perussuomalaisten ja Keskustan sekä Vasen ryhmien edustajat äänestivät Hongiston hylkäysesityksen puolesta.
Hallituspuolueiden edustajat äänestivät kuitenkin lain voimaan.