Iäkäs nainen kuoli risteyskolarissa Kauhajoella

0

Kauhajoella Rahikkatien ja Eteläisen yhdystien risteyksessä tapahtui lauantaina puolenpäivän jälkeen kahden henkilöauton välinen kolari, jossa kuoli auton kyydissä takapenkillä istunut matkustaja.

Pohjanmaan poliisin mukaan Kauhajoen Rahikkatietä matkannut henkilöauto tuli Aronkylän suunnasta ja oli jatkamassa suoraan Rahikkatien ja Eteläisen yhdystien risteyksessä kohti Nummijärveä. Samanaikaisesti toinen henkilöauto tuli Eteläistä yhdystietä Kauhajoen keskustan suunnasta. Poliisille vielä tuntemattomasta syystä kyseisen hankilöauton kuljettaja ajoi kärkikolmiot huomioimatta vasemmalta lähestyvän etuajo-oikeutetun henkilöauton eteen. Risteyksessä on väistämisvelvollisuutta osoittava kärkikolmio Eteläisen yhdystien suunnasta tulevalle liikenteelle.

Kärkikolmion takaa tulleessa henkilöautossa matkustajana ollut iäkäs nainen menehtyi onnettomuuden seurauksena tapahtumapaikalla. Molempien ajoneuvojen kuljettajat loukkaantuivat ja heidät kuljetettiin hoitoon Seinäjoen keskussairaalaan.

Poliisi ja tutkijalautakunta alkavat yhdessä selvittämään tapausta ja onnettomuuteen johtaneita syitä. Poliisilla ei ole tässä vaiheessa muuta tiedotettavaa tapahtuneeseen liittyen.

JÄTÄ KOMMENTTI