JAKK sotkut viemässä Jalasjärven kunnan pakkoliitokseen?

0
Jalasjärvi on nimetty kriisikunnaksi ja siitä käynnistyy arviointimenettely ensi elokuussa. Kuntarakennelain astuttua voimaan Jalasjärven eteen lankeaa myös kuntajakoselvitys, koska kunta on kriisiytynyt. Lopputuloksena voi olla pakkoliitos.

Jalasjärven kuntatalouden romahtamisen takana on Jalasjärven Aikuiskoulutukeskuksen (JAKK) aiheuttama 35 miljoonan euron rahoitussotku, jossa valtio on perimässä vuosien aikana myöntämiään tukieuroja takaisin. Mittaviin rahoitusvaikeuksiin joutunut Jalasjärven kunta saatetaan liittää jopa pakolla toiseen kuntaan.

Valtioneuvostolla on valta tehdä päätös pakkoliitoksesta valtuustojen vastustuksesta huolimatta jos katsotaan, että kunta ei pysty enää yksin järjestämään palveluitaan.

JÄTÄ KOMMENTTI