Maanantai-iltana noin kello yhdeksän aikaan sattui valtiellä 4 Pyhäjärvellä Hiidenkylässä täysperävaunurekan ja henkilöauton nokkakolari.
Tapahtumapaikalle lähetettiin kaksi poliisipartioita, pelastuslaitos, sekä ambulanssi. Tapahtumapaikalla selvisi, että rekka oli ollut tulossa nelostietä pohjoisen suunnasta. Raskaan yhdistelmän tulosuunnasta katsottuna vasemmalle puolen tietä oli ollut levähdysalue. Levähdysalueelta oli tullut valtatielle henkilauto, joka oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut suoraan rekan kaistalle ja törmännyt rekan keulaan. Rekka oli ohjautunut vuorostaan törmäyksen seurauksena vasemmalle puolen ojaan.
Henkilöauton kuljettaja, vuonna 1958-syntynyt mieshenkilö loukkaantui törmäyksessä pahoin. Häntä lähdettiin kuljettamaan tapahtumapaikalta ambulanssilla kohti OYS :ia. Ambulanssia vastaan tilattiin Oulusta pelastushelikopteri. Rekan kuljettaja ei loukkaantunut. Henkilöautossa ei ollut muita matkustajia. Henkilöauto rommutui törmäyksessä pahoin. Alkoholilla ei ollut osuutta kolarissa. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.