Pohjanmaan Kruunupyyssä menehtyi tänään hieman ennen puoltapäivää 70 vuotias mies metsänhakkuun yhteydessä.
Onnettomuus sattui Hopsalan kylässä. Pohjanmaan poliisin mukaan mies oli ollut kaatamassa moottorisahalla metsässään puuta, jolloin hän, poliisin saamien alustavien tietojen mukaan, oli saanut osuman kaatamastaan puunrungosta. Paikalla ollut lähiomainen oli kutsunut ambulanssin paikalle, mutta miehen henki ei ollut pelastettavissa. Poliisi jäi selvittämään miehen kuolemaan johtaneen onnettomuuden syitä, eikä tiedota asiasta enempää.